Ilkka: Lapsesta ei pidä rangaista

Julkaistu Ilkassa. Tuoreen uutisen mukaan naiset jäävät yhä palkassa selvästi jälkeen miespuolisia työkavereitaan. Sukupuolten väliset palkkaerot ovat meillä jopa suuremmat kuin EU:ssa keskimäärin. Naisen euro on meillä vain 83 senttiä

Lue koko kirjoitus »

Vihreä blogi: Kamppailla me aiomme

Lakivaliokunta päätyi tänään vastustamaan kansalaisaloitetta tasa-arvoisesta avioliittolaista äänin 10-6. Mitä nyt tapahtuu seuraavaksi? Ja mitä me voimme tehdä? Eduskunta jää tänään kesäistuntotauolle. Valiokuntaneuvos alkaa töihin palattuaan luonnostella aloitteesta mietintöä, jonka

Lue koko kirjoitus »

Vihreä blogi: Synkät luvut ja valoisampi todellisuus

Pellervon taloudellinen tutkimuskeskus PTT julkaisi viime viikolla arvion ilmastotavoitteiden kustannuksista. Metsäteollisuuden rahoittaman selvityksen mukaan päästöjen vähentäminen voisi maksaa teollisuudelle jopa yli kaksi miljardia euroa, kotitalouksille suunnilleen saman verran. Ilmastopolitiikan kustannusten

Lue koko kirjoitus »

Vihreä blogi: Raiteet kohti kestävää kasvua

Lähipäivien minihallitusneuvotteluissa yksi kärkiaiheista on uusien työpaikkojen luominen. Tuore valtiovarainministeri Antti Rinne (sd.) on väläytellyt lisärahaa julkisiin investointeihin. Tarpeita on kuitenkin rajallisesti ja rahaa kovin niukalti. Mihin mahdolliset lisäpaukut kannattaa

Lue koko kirjoitus »

Vihreä blogi: Eurooppa ei yksin ilmastotalkoissa

Yhdysvaltain ympäristövirasto esitti maanantaina uusia rajoituksia voimaloiden ilmastopäästöille. Energiantuotannon päästöjä on tarkoitus leikata 30 prosenttia vuodesta 2005 vuoteen 2030. Matkan varrelle asetetaan välietappeja. Osavaltiot saavat runsaasti liikkumatilaa. Päästötavoitteen voi saavuttaa

Lue koko kirjoitus »

Hopea ei ole häpeä

Eurovaalien tuloksessa riittää pohdiskeltavaa. Muutaman vedon voi isolla pensselillä maalailla silti jo näin tuoreeltaan. Vihreät säilytti tämänhetkisten tietojen mukaan – ja monien ennakkoarvioiden vastaisesti – aseman europarlamentin neljänneksi suurimpana ryhmänä.

Lue koko kirjoitus »

Ilman teitä en olisi nyt täss’

Kuusi kuukautta ja 79 kuntaa, kymmeniä tilaisuuksia ja kymmeniä tuhansia esitteitä kampanjointia on nyt takana. Viestini on ollut: Eurooppa pystyy parempaan, Euroopan ongelmiin on ratkaisuja. Olen saanut paljon rohkaisevaa palautetta.

Lue koko kirjoitus »

Kaleva: Viisi myyttiä Euroopasta

Suomalainen poliittinen keskustelu viljelee Euroopasta väitteitä, jotka etäännyttävät kansalaisia politiikasta. Usein toistuu viisi myyttiä. Ensinnäkin yleistä on ulkoistaa Eurooppa irralleen meistä suomalaisista. Uutisotsikonkin mukaan ”Katainen lähtee Eurooppaan”. Eurooppaan ei kuitenkaan

Lue koko kirjoitus »

Suomeen 4000 julkista latauspistettä sähköautoille 2020 mennessä

– Turusta sähköisen liikenteen edelläkävijäkaupunki Sähköautoilua edistävä EU-direktiivi velvoittaa Suomen rakentamaan 4000 julkista latauspistettä vuoteen 2020 mennessä. Valtakunnallista Virtapiste-verkostoa rakennetaan parhaillaan eri puolille maata. Suomen sähköisen liikenteen edelläkävijäkaupungiksi tähtää Turku,

Lue koko kirjoitus »
Ei enempää kirjoituksia näytettäväksi.
Aiheet