Yhdysvaltain ympäristövirasto esitti maanantaina uusia rajoituksia voimaloiden ilmastopäästöille. Energiantuotannon päästöjä on tarkoitus leikata 30 prosenttia vuodesta 2005 vuoteen 2030. Matkan varrelle asetetaan välietappeja.
Osavaltiot saavat runsaasti liikkumatilaa. Päästötavoitteen voi saavuttaa esimerkiksi parantamalla energiatehokkuutta, lisäämällä uusiutuvaa energiaa tai vaihtamalla kivihiilestä maakaasuun.
Ilmastonsuojelun vastustajat – republikaanit ja hiiliteollisuus etunenässä – tekevät varmasti kaikkensa päästörajoitusten jarruttamiseksi. Päätös kuuluu kuitenkin presidentin toimivaltaan, joten läpimenon mahdollisuudet ovat hyvät.
Energiantuotannon päästöt ovat laskeneet Yhdysvalloissa jo merkittävästi, joten 30 prosentin vähennys ei ole järin kunnianhimoinen. Maan pitää tehdä paljon enemmän, jotta globaaleissa ilmastotalkoissa onnistutaan rajoittamaan lämpeneminen alle riskirajana pidetyn kahden asteen.
Ilmoitus on silti monessa suhteessa merkittävä. Yhdysvallat on maailman toiseksi suurin ilmaston kuormittaja, ja energiantuotanto on merkittävin yksittäinen päästölähde. Nyt on ensimmäistä kertaa tarkoitus rajoittaa jo olemassa olevien voimaloiden päästöjä.
Esitys tulee myös hyvään aikaan. Tänään Bonnissa on käynnistymässä kokous, jossa valmistellaan neuvotteluja uudesta ilmastosopimuksesta.
Uutinen huomattiinkin heti. Heti perään toisen suursaastuttajan ennakoitiin asettavan omia päästörajoituksiaan.
Kiinan hallituksen neuvonantajan mukaan maa asettaisi ensimmäistä kertaa kiinteät tavoitteet päästöjen rajoittamiseksi. Kiinassa otettaisiin myös käyttöön valtakunnallinen päästökauppa vuodesta 2016 alkaen.
Suomessa pelätään usein, että Eurooppa jää ilmastotalkoissa yksin. Pelkoon ei ole aihetta.
Jo aiemmin Yhdysvallat ja Kiina ovat nousseet suurimpien uusiutuvan energian markkinoiden joukkoon. Yhdysvalloissa on asetettu rajoja uusien voimaloiden ja autojen päästöille. Kiinan alueellisessa päästökaupassa ilmaston kuormittamisesta joutuu maksamaan enemmän kuin Euroopassa.
Maailma on siis ottamassa askelia oikeaan suuntaan. Nyt pitää kiristää tahtia, jotta ilmastokriisi saadaan taltutettua.
Kolmen suurimman ilmaston kuormittajan – Kiinan, Yhdysvaltain ja Euroopan unionin – pitää kirittää toisensa yhä vahvempiin toimiin ilmaston pelastamiseksi.
Oras Tynkkynen
Muokattu 5.6. klo 17.38:
Kiinan ilmastotoimia koskeva osuus muutettu vastaamaan Reutersin päivitettyä uutistekstiä. Kiinan tulevia toimia arvioi hallituksen neuvonantaja. Maa ei ole tehnyt vielä virallisia päätöksiä kiinteistä päästörajoituksista tai koko maata koskevasta päästökaupasta.
One Response
Onnea, ole vahva uskossasi ! In shale gas we trust !