Eurovaaliblogi: perussuomalaiset vai Vihreät?

Ylen tuoreen mielipidekyselyn mukaan Vihreillä on eurovaaleissa erinomaiset mahdollisuudet tuplata paikkamäärä kahteen. Suomen viimeisestä paikasta käydään kuitenkin kova kisa. Kyselyn mukaan on vain muutamasta tuhannesta äänestä kiinni, mille puolueelle paikka

Lue koko kirjoitus »

Viikko 21: Tarvitaanko katastrofi?

Maanantaina kävin rakennusyhtiö Peabin vieraana tutustumassa Pohjoismaiden ensimmäiseen LEED-sertifioituun toimistorakennukseen Pitäjänmäessä. Yhdysvalloissa kovaa vauhtia yleistynyt sertifikaatti on pikkuhiljaa saamassa jalansijaa myös Euroopassa. LEEDissä vahditaan paitsi energiatehokkuutta, myös esimerkiksi saavutettavuutta joukkoliikenteellä,

Lue koko kirjoitus »

Vihreä blogi: Urahdus Monacosta

Kokoomuksen eurovaaliehdokas Ari Vatanen teki viikonloppuna demokratialle palveluksen. HS:lle Monacosta antamassaan haastattelussa entinen rallikuski muistutti, että sillä todella on väliä, ketä vaaleissa äänestää – ja mitä puoluetta. Vatanen arveli, että

Lue koko kirjoitus »

Viikko 20: Kiitos Pentti ja Eija-Riitta

Maanantaina alustin entisellä työpaikallani YLEn Radiotalossa. Puhuin vanhoille kollegoilleni hallituksen ilmasto- ja energiapolitiikasta sekä ilmastoasioiden uutisoinnista. Perään annoin eduskuntatalon portailla haastattelun YLEn Summeri-ohjelmalle nuorten vaikuttamisesta. Päivällä tapasin Maailmanpankin ilmastotiimiin siirtyvän

Lue koko kirjoitus »

Kipunoita-lehti: Päihdeongelmia voidaan torjua politiikalla

Psyykkisesti sairaista suomalaisista noin kolmanneksella on myös päihdeongelma. Toisaalta yli kolmanneksella alkoholiongelmaisista ja yli puolella huumeiden käyttäjistä on myös mielenterveysongelma. Laukaiseeko päihteiden käyttö mielenterveysongelman vai toisinpäin – vai vaikuttavatko molemmat

Lue koko kirjoitus »

Viikko 19: Harrastavatko heterot seksileikkejä?

Maanantaina pääsin ensimmäistä kertaa Tampereen seudun ilmastostrategian ohjausryhmän kokoukseen. Käsittelimme seudun kuntayhtymän toimistolla Finlaysonilla lupaavalta vaikuttavaa strategialuonnosta. Esitin määrällisten tavoitteiden ja konkretian lisäämistä. Perään tapaaminen Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajan Kaisa

Lue koko kirjoitus »

Vihreiden johto uudistui

– Puoluekokous valitsi puoluesihteerin, valtuuskunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajat. Vihreiden puoluekokous valitsi sunnuntaina puoluesihteerin, valtuuskunnan puheenjohtajan sekä kolme varapuheenjohtajaa. Puoluesihteerinä valittiin jatkamaan Panu Laturi. Valtuuskunnan puheenjohtajaksi valittiin Kristian von Essen ja

Lue koko kirjoitus »
Ei enempää kirjoituksia näytettäväksi.
Aiheet