Vihreä Lanka: Maahanmuuttokriitikoiden matematiikkaa
Saksassa on syntynyt kohu maan keskuspankin jäsenen Thilo Sarrazinin näkemyksistä, joiden mukaan muslimien maahanmuutto ja korkea syntyvyys uhkaa ajan oloon perinteisten saksalaisten asemaa. Muslimit muodostaisivat Saksassa enemmistön jo muutaman sukupolven kuluessa. Pelottelu valtaväestön perikadosta uppoaa helposti maaperään, jossa maahanmuuttoon liitetään sekä aiheellisia huolia että villejä pelkoja ja ennakkoluuloja. Asiallisesti se on kuitenkin melko huteralla pohjalla. […]
Omakoti-lehti: Verouudistus kannustaa säästämään energiaa ja vaihtamaan uusiutuviin
Energia- ja ympäristöverot nousevat ensi vuoden alusta. Omakotitalojen asukkaille tämä merkitsee kasvavia energiakuluja. Verouudistus on kuitenkin tarpeen sekä valtiontalouden että ympäristön kannalta. Fiksuilla valinnoilla jokainen voi myös leikata omaa energialaskuaan. Hallitus päätti nostaa ensi vuoden budjetissa energia- ja ympäristöveroja 700 miljoonalla eurolla. Kokonaisuutena tällä hallituskaudella toteutetaan maamme historian suurin vihreä verouudistus: painopistettä siirretään energia- ja […]
Kortepohjalainen: Hyvä arki Kortepohjassa
Kortepohjassa oli hyvä asua lapsena. Siellä oli kaikki arjessa tarvittava. Keittiön ikkunasta näkyi T-kauppa. Bussipysäkki oli kaupan vieressä. Päiväkotiin muutaman korttelin päähän äiti vei minut pyörän tarakalla. Paras kaveri asui Rentukan vieressä. Neuvolassa ja hammaslääkärissäkin käytiin lähes naapurissa. Ukki asui samassa talossa Taitoniekantiellä. Saunan jälkeen juotiin limsaa ja televisiosta tuli Taisteluplaneetta Galactica. Tärkeimpiä palveluja oli […]
Pirkanmaan Sanomat: Suomeen saa tulla tekemään töitä
Monet suhtautuvat kriittisesti siihen, että maastamme haetaan suojaa vainolta ja hädältä. Uudempi piirre keskustelussa on vastustaa myös sitä, että Suomeen voisi tulla muualta yrittämään ja tekemään töitä. Esimerkiksi sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Eero Heinäluoma väitti Hufvudstadsbladetin haastattelussa, että ulkomaalaiset vievät työpaikkoja suomalaisilta. Siksi työperäistä maahanmuuttoa tulisi hänen mukaansa rajoittaa. Onneksi suomalaiset ovat tässäkin asiassa fiksumpia kuin […]
Tampereen kauppakamarilehti: Kohti kestävää kasvua
Hallituksen tulevaisuusselonteon laatiminen oli opettavainen kokemus. Prosessin kuluessa kirkastui näkemys ennakoinnista. Me emme voi varmasti tietää, miltä tulevaisuus näyttää. Ainakaan se ei kuitenkaan ole samanlainen kuin menneisyys. Tätä perusviisautta ei aina muisteta päätöksenteossa. Tulevaisuutta arvioidaan välillä jatkamalla vanhoja käyriä viivoittimella. Luovalla tuholla on aina voittajansa ja häviäjänsä. Maailman muuttuminen on kuitenkin vääjäämätöntä. Valinnanvaraa meillä on […]
Vihreä Lanka: Vaihtoehtoja on aina
Ison-Britannian pääministeri Margaret Thatcher puolusti hallituksensa politiikkaa vuosikymmenen ajan hokemalla: ei ole muuta vaihtoehtoa. Politiikassa on kuitenkin aina vaihtoehtoja. Itse asiassa politiikka on vaihtoehtoja: valintojen tekemistä tosiasioiden ja arvojen perusteella. Esimerkiksi Kreikan – ja samalla Euroopan – talouden kriisituelle on vaihtoehtoja. Ne vain ovat asiantuntijoiden mukaan vielä huonompia kuin riskipeli miljardilainoilla. Viime aikoina monet ydinvoiman […]
Energia-lehti: Vai miten se nyt oli?
Laman vaihduttua uuteen nousuun teollisuuden sähkön tarve kasvaa roimasti – ja sen kattamiseen vähäpäästöisesti tarvitaan lisäydinvoimaa. Vai miten se nyt oli? Työ- ja elinkeinoministeriö julkisti syksyllä päivityksen kulutusnäkymistä. Ministeriön mukaan sähkön tarve kasvaisi Suomessa 91 terawattituntiin vuonna 2020 – viimevuotisesta noin terawattitunnin vuodessa. Ministeriön arviossa on otettu huomioon sekä kulutusta kasvattavia että sitä hillitseviä tekijöitä. […]
Vihreä Tampere: Riemastuttavia voittoja ja kirveleviä tappioita
Julkaistu Vihreä Tampere -lehdessä 1/2010. Viime vuosiin on mahtunut Vihreille sekä riemastuttavia voittoja että kirveleviä tappioita. Valtakunnallisesti hienoimpia saavutuksia on vihreän oikeusministerin Tuija Braxin johdolla valmisteltu vaaliremontti, joka tekee äänestäjistä yhdenvertaisia ja siistii vaalirahasotkua. Voittoja ovat myös esimerkiksi parannukset köyhimpien sosiaaliturvaan ja tavoite ilmastopäästöjen vähentämisestä 80 prosentilla. Tappioitakin on koettu: maailman ja Suomen heikoimpien auttamisessa […]
Vihreä Lanka: Ihmisten enemmistö
Verkko on vihaa täynnä. Keskustelupalstoja dominoivat atavistiset maahanmuuttokriitikot ja tiedelukutaidottomat ilmastoskeptikot. Kirjoitukset tihkuvat ennakkoluuloja ja alkeellistenkin käytöstapojen puutetta. Virtuaalimaailman ulkopuolella tilanne on toinen. Työssäni kohtaan vuosittain tuhansia tavallisia kansalaisia Karkkilasta Korpilahdelle. En tunnista heistä kuvaa suomalaisesta, joka takoo verkkokommentteja rystysillään. Huikea valtaosa kohtaamistani ihmisistä ei tuomitse toisia ihonvärin tai puolison sukupuolen takia. Heille ihmisistä ja […]
Improbatur-lehti: Kirje itselle
Moi Oras Älä ota tätä kirjettä niin vakavasti! Äläkä asioita yleensäkään. Kyllä, ilmastokriisi pitää välttää ja sukupuuttoaalto pysäyttää. Köyhyys ja epätasa-arvo tulee hävittää maailmasta. Meillä jokaisella on vastuumme, ja kaikkien pitää tehdä voitavansa. Tosissaan saa olla, omistautunut myös. Elämästä kannattaa kuitenkin myös nauttia. Mene laittomasti järjestettyihin teknobileisiin. Vielä vuosien päästä muistelet ääntä, joka syntyy, kun […]