Vihreä blogi: Oikaisu

Työ- ja elinkeinoministeriö tiedotti toissapäivänä, että Fennovoiman ydinreaktorin luvan ehdoksi asetetaan vähintään 60 prosentin ”kotimainen” omistus. Fennovoiman tiedotteessa esitettiin puolestaan, että tuon verran pitää olla ”suomalaista” omistusta. Tiedotteista voi saada

Lue koko kirjoitus »

Vihreä Lanka: Voiko vihreiltä vaatia enemmän?

Julkaistu Vihreässä Langassa. Ihmiset ovat lopen kyllästyneitä perinteiseen politiikkaan. Ammattikyselyissä kansanedustajia arvostetaan suunnilleen yhtä paljon kuin pölynimurikauppiaita. Politiikassa risoo moni asia. Puolueet näyttävät keskittyvän riitelemään keskenään sen sijaan että hakisivat

Lue koko kirjoitus »

Suomen Kuvalehti: Hallitus pitää korjata

Julkaistu Suomen Kuvalehdessä. Hallitus on tehnyt välillä päätöksiä pulmallisella tavalla. Ongelmia on ilmennyt mm. päätettäessä valtiontalouden rakennepaketista ja kehyksistä. Myös asiantuntijatiedon sivuuttamista sote- ja kuntaratkaisuissa sekä tulevaisuusselonteon taustaselvityksissä on arvosteltu

Lue koko kirjoitus »

Ilkka: Nyt tarvitaan yrittäjärauhaa

Julkaistu Ilkassa. Taantumasta ei nousta säästämällä, vaan yrittämällä. Saamme tähän maahan uusia työpaikkoja ja hyvinvointia vain, jos onnistumme parantamaan yrittämisen edellytyksiä. Vihreät julkisti viime viikolla Joensuussa muutamia esityksiä yrittäjyyden edistämiseksi.

Lue koko kirjoitus »

Miksi väestötyötä yhä tarvitaan

Viime vuosina olemme saaneet lukea iloisia väestöuutisia. Ruotsalainen tilastotieteilijä Hans Rosling on todennut, että lasten määrä maailmassa on jo saavuttanut huippunsa. Osin kiitos määrätietoisen väestötyön maailman naiset saavat keskimäärin enää

Lue koko kirjoitus »

Pulloposti: Itämeren menestyksen resepti

Julkaistu Centrum Balticumin Pullopostissa. Julkaisin vuosi sitten kirjan Pieni maailmanpelastusopas, jossa tarkastelen kymmentä maailman suurinta ongelmaa ja kymmentä ratkaisua niihin. Kirjaa varten kävin läpi kasapäin tutkimuksia ja tilastoja. Niistä piirtyy

Lue koko kirjoitus »

Suur-Tampere: Vaihteeksi hyviä uutisia

Julkaistu Suur-Tampere-lehdessä. Uutiskesä on ollut harvinaisen synkkä. Israelin hyökkäykset Palestiinassa ovat tappaneet lähes 300 lasta. Lentokoneen alas ampuminen Itä-Ukrainassa vaati suunnilleen yhtä monta uhria. Ebolavirus on tappanut Länsi-Afrikassa jo liki

Lue koko kirjoitus »

Runsaudenpulan kääntöpuoli

Autoin kesällä erästä henkilöä laittamaan muuton jäljiltä tavaroita paikoilleen. Yhden hengen kotitaloudesta löytyi jakorasioita 145 pistokkeelle. Vaateripustimia kirjasimme reilusti yli 100 ja kynttilöitä lähemmäs 800 kappaletta. Tavarat helpottavat usein arkeamme.

Lue koko kirjoitus »

ranneliike.net: Kuinka pieni on pieni vähemmistö?

Julkaistu ranneliike.netissä. Tasa-arvoisen avioliittolain vastustajat väittävät, että nyt kohkataan liikaa vain pientä vähemmistöä koskevasta asiasta. Samaan aikaan Suomi kamppailee jättimäisten ongelmien – työttömyyden, kestävyysvajeen, ilmastokriisin – kanssa. Jos palaa halusta

Lue koko kirjoitus »
Ei enempää kirjoituksia näytettäväksi.
Aiheet