Forum24: Meillä on varaa pelastaa ilmasto

Forum24-lehti 19.7.2007 Päästöjen vähentämisen hinta on kohtuullinen – etenkin verrattuna ilmastonmuutoksen kustannuksiin. Panitko joitakin päiviä sitten merkille uutisen, jonka mukaan ilmastopäästöjen vähentäminen tulee Pohjoismaissa halvemmaksi kuin on oletettu? Pohjoismaiden ministerineuvoston

Lue koko kirjoitus »

Matkapäiväkirja Bryssel-Amsterdam 3.-11.7.07

Matkakuvia voi katsella kuvagalleriassani. * Ti 3.7. Heinäkuun alussa lähdin yhdistetylle työ- ja lomamatkalle Belgiaan ja Hollantiin. Brysselissä ja Bilthovenissa oli tarkoitus tavata kymmenisen ihmistä liittyen tehtävääni ilmastopoliittisena asiantuntijana. Amsterdamissa

Lue koko kirjoitus »

Viikko 25 (18.–24.6.): YTK!

Kevään viimeinen istuntoviikko alkoi iloisella uutisella. Postista tupsahtanut kirje kertoi, että minusta oli vihdoin tullut yhteiskuntatieteiden kandidaatti! Pääsin Tampereen yliopistoon opiskelemaan tiedotusoppia heti kirjoitusten jälkeen syksyllä 1997. Ensimmäiset puolitoista vuotta

Lue koko kirjoitus »

Valtuustoaloite hiv-pikatestien edistämiseksi

Hiv-tartuntojen määrä on kasvussa niin maailmalla kuin meillä Suomessakin. Kansanterveyslaitoksen mukaan uusia hiv-tartuntoja todettiin Suomessa vuoden 2006 aikana 194, mikä on tähänastinen ennätys. Edelliseen vuoteen verrattuna tartuntojen määrä kasvoi yli

Lue koko kirjoitus »

Valtuustoaloite pyrkimisestä Reilun kaupan kaupungiksi

Reilu kauppa takaa oikeudenmukaisen ja riittävän korvauksen kehitysmaiden perheviljelijöille ja työntekijöille. Tuotannossa on noudatettava kansainvälisiä ihmis- ja työelämän oikeuksia. Osa lisätuloista käytetään yhteisön elinolojen parantamiseen kuten koulujen rakentamiseen. Myös ympäristönäkökohdat

Lue koko kirjoitus »

Viikko 23 (4.–10.6.): Taivas ja huussi

Edellisenä päivänä paluumatka Latviasta oli venähtänyt iltamyöhään, joten heräsin Helsingissä. Heti aamusta reissasin kuitenkin Tampereelle avustajani Anskun kanssa. Palaveerasimme OP:n luona kolmestaan kesän aikatauluista. Pohdimme myös uuden asiantuntijapestin vaikutuksia omaani

Lue koko kirjoitus »

Z-lehti: Milloin Setan voi lakkauttaa?

Z-lehti 3/2007 Moni järjestö sanoo tavoitteekseen tehdä itsensä tarpeettomaksi. Järjestöjä lakkautetaan kuitenkin varsin harvoin – ainakaan tuosta syystä. Eivätkö järjestöt siis onnistu saavuttamaan tavoitteitaan? Vai eivätkö ne vain ymmärrä lopettaa

Lue koko kirjoitus »
Ei enempää kirjoituksia näytettäväksi.
Aiheet