Z-lehti: Homot eivät ole mitään

Z-lehti 4/07

Kahvipöytäpuheessa heitetään usein, että homot ovat sitä, tätä tai tuota. Me olemme milloin tyylitietoisia, milloin suulaita, joskus yliseksuaalisia.

Onko yleistyksissä perää?

Yksi homotuttavani on todella kuin kävelevä muotinäyttely. Vaatteissa pitää lukea Lacroix, Gucci tai Versace. Toisaalta exäni ostaa vaatteensa Euromarketista.

Hyvä ystäväni on lapsesta saakka piirrellyt asuntojen pohjakaavioita. Yksiön ostettuaan hän on viettänyt tuntikaupalla nenä kiinni Punavuoren sisustusliikkeiden ikkunalaseissa. Minulla taas on kotona Tampereella yksi ainoa uutena ostettu huonekalu – toimistotuoli, jolla istun tätäkin kirjoittaessa.

Osalla ystävistäni on sitä paljon puhuttua pinkkiä rahaa, jolla ostaa hienoja autoja ja taulutelevisioita. Toisaalta pari on työkyvyttömyyseläkkeellä ja moni kituuttaa opintorahalla.

On totta, että homoystäviini kuuluvat mm. parturi, taidekriitikko ja näyttelyarkkitehti. Mutta samassa joukossa ovat myös rekkakuski, agronomi ja trukinkuljettaja.

Erään ystäväni ennätysmäärä miehiä yhdellä viikolla oli 15. (Ei, en kysynyt, miten hän ylsi tähän urheilusuoritukseen.) Toiset ovat puolestaan olleet rekisteröidyssä parisuhteessa vuosikaudet.

Euroviisufinaalin penkeillä jännitti moni tuttu. Ystävistäni löytyy myös homo, joka rakastaa musikaaleja ja modernia tanssia. Toinen taas laulaa Joutsenlaulua lähiöbaarin karaokessa, kolmas pitää countrystä ja rivitanssista – ja neljäs kuuntelee Kari Peitsamoa.

Pari kaveriani käy säännöllisesti spinningissä, pumpissa ja jumpparyhmissä, joilla on hienot vieraskieliset nimet. Kahdella ystävällä oli sen sijaan tapana ajaa autolla alle 500 metrin työmatka, koska heitä ei hotsittanut liikkua.

Yksi homoystävä hyppää yhtenään viikonloppumatkoilla Euroopan metropoleissa. Mutta pari ystävääni ei ole koskaan käynyt ulkomailla, ja muutamat eivät osaa lainkaan englantia.

Mitä tästä sitten pitäisi päätellä? Homot eivät ole ryhmänä oikein mitään. Porukan sisäinen kirjo on valtava, ja kaikkia yhdistävää pinkkiä lankaa on vaikea hahmottaa.

Meissä on yhtä monenlaisia ihmisiä kuin heteroenemmistössäkin. Väittää homoista melkein mitä tahansa voi aina joku keksiä esimerkin, johon väite ei päde.

Eikö homoista voi sitten sanoa mitään? Voi toki. Homot voivat keskimäärin poiketa heteroista monessa suhteessa. Enemmistö homoista voi olla sitä tai tuota. Baareissa näkyvään alakulttuuriin voi kuulua enemmistökulttuurista eroavia piirteitä.

Mutta harvassa ovat sellaiset väitelauseet, jotka alkavat sanoilla ”kaikki homot ovat…” ja pitävät vielä paikkansa. Sama pätee luonnollisesti lesboihin, heteroihin, transihmisiin. Ja oikeastaan kaikkiin ihmisryhmiin.

Meistä on todella moneksi. Onneksi.

Toki arkinen jutustelu ei ole tarkka kuin väitöskirja, ja helposti tulee heitettyä yleistyksiä. Myönnän auliisti, että puhun itsekin kavereiden kanssa köykäisiä.

Asialiselta yhteiskunnalliselta keskustelulta voi kuitenkin odottaa enemmän. Siinä on kyettävä tunnustamaan vähemmistöjen sisäinen kirjo – ei tyydyttävä toistelemaan kuluneita stereotypioita.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on vihreiden tamperelainen kansanedustaja, joka ei seurannut euroviisujen esikarsintoja.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply