Ville Niinistö ja Oras Tynkkynen: Työtä ja toimeentuloa Suomeen ja Eurooppaan

Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sekä eurovaaliehdokas ja kansanedustaja Oras Tynkkynen vierailivat lauantaina Tampereella, Nokialla ja Sastamalassa tapaamassa ihmisiä. Keskusteluissa yksi aihe nousi ylitse yli muiden: työllisyys.

– Itselläni on ollut ilo kiertää kevään aikana kaikki Pirkanmaan kunnat – ja koko Suomessa yhteensä 76 kunnassa. Kaikkialla on toivottu Suomeen lisää työpaikkoja. Työn on oltava kärjessä niin Pirkanmaan, Suomen kuin koko Euroopan päättäjien asialistalla, kertoi vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Oras Tynkkynen.

Sekä Tynkkynen että Niinistö korostivat keskusteluissa, että on samaan aikaan vaalittava perinteisen teollisuuden kilpailukykyä ja annettava uudelle tilaa kasvaa. Esimerkiksi cleantech-alan liiketoimintaa ja työpaikkoja syntyy paljon vanhan teollisuuden sisäpuolelle, sen yhteyteen ja sen rinnalle. Puhtaat teknologiat tuottavat nykyisin Suomessa jo n. 26 miljardin euron liikevaihdon, 14 miljardin euron viennin ja 50 000 työpaikkaa. Uutta kasvua voi syntyä myös esimerkiksi peliteollisuudesta ja sähköisistä palveluista.

– Vanha ja uusi teollisuus ja tavaroiden tuotanto ja palvelut tarvitsevat ja täydentävät toisiaan. Ei pidä ajatella niin, että meidän on valittava jompikumpi. Mikään yksi ala ei voi työllistää kaikkia suomalaisia. Yksi Suomen, ja tämänkin vierailun perusteella myös Pirkanmaan, vahvuuksista on, että meillä on erilaista vahvaa osaamista lähekkäin ja yhteistyössä, totesi Vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö.

Puhtaan teknologian yritykset työskentelevät uusiutuvan energian lisäksi esimerkiksi energiatehokkuuden, teollisuuden puhtaampien prosessien, jätehuollon, vesihuollon ja vihreän rakentamisen alueilla.

– Vaikean rakennemuutoksen keskellä vihreä talous kokonaisuutena voi tuoda työtä hyvin monenlaisille ihmisille, metsureista arkkitehteihin ja rakennusalan duunareista matkailualan yrittäjiin. Myös Euroopassa luodaan alan kasvulle markkinoita. Esimerkiksi sitovat, kunnianhimoiset EU-tavoitteet uusiutuville myös vuoden 2020 jälkeen tarkoittaisivat samalla Euroopan laajuista markkinaa suomalaiselle ja pirkanmaalaiselle teknologialle ja osaamiselle, Oras Tynkkynen huomautti.

Nykyisin moni puolue vannoo cleantechin nimiin. Harvempi kertoo, miten politiikalla voidaan raivata esteitä alan kasvun tieltä.

– Puhtaan teknologian kasvulle hyvän pohjan luovat maailmanmarkkinoiden kasvu ja suomalainen teknologia-osaaminen. Alalla kuitenkin koetaan, että kotimarkkinareferenssejä tarvittaisiin maailmalla vielä enemmän. Myös rahoitus on hajanaista ja palvelee lähinnä teknologian kehittämistä, ei palveluita, kansainvälistymistä, markkinointia ja myyntiä. Hallituksen uusi cleantech-strategia pyrkii nyt onneksi tuomaan tilanteeseen muutosta, Tynkkynen totesi.

Yhteystiedot:

Oras Tynkkynen, 050 512 1584

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *