Julkaistu Onnibusin Onnikas-asiakaslehdessä.

Käyn ostamassa kunnan leipomon ruisleipää kunnallisesta ruokakaupasta. Kassalla nappaan valtion iltapäivälehden, jonka lööpissä on kutkuttava otsikko keskushallinnon rakenneuudistuksesta. Kotona selailen lehteä valtion sohvatehtaan valmistamalla sohvalla.

Tarina ei toki pidä paikkaansa – ainakaan 2000-luvun Suomessa. Olemme tottuneet siihen, että voimme vapaasti valita eri toimijoiden tavaroiden ja palveluiden väliltä. Harva meistä myöskään haluaa palata aikaan, jolloin tv-kanavia oli kaksi ja totuuksia yksi.

Markkinoita rajoitetaan silti edelleen monin tavoin. Esimerkiksi apteekin saa avata vain valtion luvalla. Kunta voi puolestaan velvoittaa kodit käyttämään valitsemaansa piirinuohoojaa.

Osa rajoituksista on perusteltuja. Suomen kunnallinen koulujärjestelmä on todettu Euroopan parhaaksi – ja päihittää tasa-arvoisuudessaan Ruotsin yksityiskoulut mennen tullen. Kehitysvammaisten hoivassa kilpailuttamisesta on ollut lähinnä riesaa.

Valinta yksityisten ja julkisten toimijoiden välillä ei ole joko tai; molemmilla on sijansa. Olennaisempaa on rajanveto: mihin julkinen toimija sopii paremmin, mihin taas yksityinen.

Perinteisesti avoimet markkinat eivät ole ulottuneet Suomessa joukkoliikenteeseen. Valtion omistamalla VR:llä on kaukojunaliikenteessä monopoli.

Bussiliikenteessä taas on kaupunkiseuduilla vallinnut läänitysjärjestelmä, jossa yksityiset yhtiöt ovat voineet estää kilpailijoiden pääsyn apajille. Se vastaa sitä, että K-kauppa voisi kieltää S-markettia tulemasta naapuriin kilpailemaan asiakkaista.

Vastaako bussi- tai junaliikenne sitten ruokakauppaa, vapaaseen kilpailuun hyvin sopivaa alaa? Vai muistuttaako se enemmän peruskoulua, paremmin julkisesti järjestettävää palvelua?

Jo nyt yksityiset toimijat voivat Suomessa pyörittää tavarajunia, ja lähivuosina kilpailutetaan Helsingin seudun lähiliikenne. Voiko sama yksityinen toimija olla tavara- tai lähijunan ratissa hyvä, mutta kaukojunan ratissa paha?

Mallia voi katsoa myös rajojen ulkopuolelta. Maailman johtavissa junamaissa – Saksassa, Tanskassa, Sveitsissä, Hollannissa, Ruotsissa, Japanissa – henkilöjunaliikenteessä toimii useita yrityksiä.

Oma kysymyksensä on se, että junaliikenteen voi avata kilpailulle monella tavalla. Englannissa se tehtiin typerästi; Suomessa se pitää tehdä fiksusti.

Junaliikenne kannattaa avata maltillisesti ja vaiheittain. Aloittaa voi vaikka niillä yhteyksillä, jotka valtio ostaa verovaroin suoraan VR:ltä.

Samalla pitää satsata raideverkkoon, jotta junat firmasta riippumatta eivät viivästy rapistuvilla, yksirataisilla osuuksilla. Antamalla useiden yritysten tarjota palveluja myös joukkoliikenteessä voidaan saada parempaa laatua tai halvempia hintoja – parhaassa tapauksessa molempia.

Junan kyydissä voi sitten syödä vapaasti valitsemaansa ruokaa ja lukea parhaaksi katsomaansa lehteä.

Oras Tynkkynen
www.orastynkkynen.fi

Kirjoittaja on vihreiden kansanedustaja ja eurovaaliehdokas.