Suomi nojaa yhä vahvasti tuontipolttoaineisiin. Ilmastokriisin välttämiseksi meidän on siirryttävä käytännössä päästöttömään energiatalouteen, jossa energiaa käytetään nykyistä tehokkaammin ja uusiutuvalla energialla on suurempi rooli. Tällainen energiatalous olisi paitsi parempi ilmaston kannalta, myös vakaampi ja turvallisempi poikkeusoloissa.

Viime vuonna energian kokonaiskulutuksesta katettiin Suomessa lähes puolet fossiilisilla tuontipolttoaineilla ja vajaa viidennes tuontipolttoaineella käyvällä ydinvoimalla. Kun mukaan lasketaan sähkön tuonti, kaksi kolmasosaa Suomen energiahuollosta on tuontienergian tai -polttoaineiden varassa. Riippuvaisin on tieliikenne, joka pyörii lähes kokonaan fossiilisella öljyllä.

Energian saanti on tähän asti ollut Suomessa varsin turvattua. Edes Neuvostoliiton romahdus ei katkaissut maakaasun tuontia idästä. Energiataloutta on suunniteltava silti myös poikkeusoloja ajatellen.

Huoltovarmuuden turvaamiseksi pidetään tuontipolttoaineista Suomessa viiden kuukauden normaalikulutusta vastaavat varastot. Varastointivelvoite koskee kivihiiltä, öljyä ja maakaasua, mutta maakaasun varastoinnin vaikeuden takia sen sijaan voidaan käyttää polttoöljyä.

Nykyään yhdellä paikkakunnalla tuotetaan jo 17 prosenttia Suomen vuotuisesta sähköntarpeesta, ja kesäkuukausina osuus voi käydä neljänneksessä. Olkiluoto 3:n valmistuessa mahdollisesti lähivuosina yhden paikkakunnan osuus nousee vuositasolla kolmanneksen tienoille.

Suomen sähköjärjestelmä on suunniteltu kestämään suurenkin yksittäisen yksikön putoaminen verkosta. Poikkeusoloissa myös sähkön kulutus todennäköisesti tipahtaisi rajusti. Silti mitä keskitetympää energiantuotanto on, sitä haavoittuvaisempia olemme häiriöille tai sabotaasille.

Mullistuksia luvassa

Nykyinen energiamalli on aikansa lapsi. Voidaan väittää, että menneisyydessä se on palvellut Suomea kohtuullisen hyvin.

Tulevaisuus näyttää kuitenkin radikaalisti toisenlaiselta. Maailmalla on seuraavien vuosikymmenien aikana edessä kansainvälisen energiajärjestön IEA:n sanoin ”vallankumous tavoissa tuottaa ja käyttää energiaa”. Mullistuksiin pakottavat monet rinnakkaiset tekijät.

Päällimmäisenä on ilmastokriisi. Jos ilmastonmuutosta ei saada kuriin, se voi aiheuttaa mittaamatonta tuhoa ekosysteemeille ja kärsimystä sadoille miljoonille ihmisille. Pahimmassa kuviteltavissa olevassa tapauksessa vaakalaudalla voi olla koko järjestäytyneen sivilisaation olemassaolo.

Globaalin lämpenemisen riskirajana pidetään yleisesti kahta astetta esiteolliseen aikaan verrattuna. Jotta voisimme kohtuullisella todennäköisyydellä pysyä rajan turvallisemmalla puolella, pitää maailman päästöt vähintään puolittaa ja ehkä leikata vain viidesosaan vuoden 1990 tasosta vuosisadan puoliväliin mennessä.

Suomen kaltaisissa runsaasti päästöjä tuottavissa rikkaissa teollisuusmaissa päästövähennystarve on samassa ajassa vielä suurempi, luokkaa 80–95 prosenttia. Koska energiantuotanto aiheuttaa noin puolet maailman ja kaksi kolmannesta Suomen ilmastopäästöistä, energiasektori on avainasemassa ilmastonmuutosta torjuttaessa.

Ilmastonsuojelu ei ole silti ainoa syy uudistaa maailman energiataloutta. Edullinen öljy on ehtymässä ja öljyvarat keskittymässä yhä harvempiin – ja usein harvainvaltaisiin – käsiin. Tuontiriippuvuus EU:ssa uhkaa kasvaa. Nykyinen energiantuotanto aiheuttaa vakavia ympäristö- ja terveyshaittoja, ja sadat miljoonat köyhät elävät yhä ilman alkeellisimpiakaan energiapalveluita.

Energiatehokkuus parantaa energiaturvallisuutta

Suomessakin on alettava rakentaa ripeästi uutta, kestävämpää energiataloutta. Sen peruspilarina tulee olla päästöjen leikkaaminen kestävälle tasolle. Vuosisadan puoliväliin mennessä energiajärjestelmämme pitää todennäköisesti olla jo lähes tai tyystin päästötön.

Hallitus on ilmasto- ja energiastrategiassa ottanut ensimmäiset askeleet linjaamalla, että energian kulutuksen kasvu pitää taittaa ja kotimaisen, uusiutuvan energian osuus nostaa 38 prosenttiin loppuenergian kulutuksesta vuoteen 2020 mennessä. Samalla katsottiin, että oman tuotantokapasiteetin tulee pystyä kattamaan huipun aikainen kulutus ja mahdolliset tuontihäiriöt.

Miltä päästötön energiajärjestelmä sitten näyttäisi pitkällä aikavälillä energiaturvallisuuden kannalta? Vaihtoehtoisia polkuja on useita. Todennäköisesti energiasektorin päästöjen leikkaaminen kuitenkin parantaisi Suomen energiaturvallisuutta aivan olennaisesti.

Avainasemassa on energiatehokkuus ja energiansäästö. Mitä vähemmän energiaa tarvitaan, sitä vähemmän sitä tarvitsee tuoda ja sitä helpommin tarve voidaan kattaa kotimaisin, kestävin lähtein.

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama energiatehokkuustoimikunta on tunnistanut keinoja energian kulutuksen leikkaamiseksi 37 terawattitunnilla eli yli kymmenen prosenttia koko kulutuksesta. Täysi potentiaali on suurempi pitkällä aikavälillä ja otettaessa käyttöön voimakkaita ohjauskeinoja.

Erityisen tärkeää on leikata sähkönkulutushuippuja, sillä juuri huippukulutuksen aikaan tuotantokapasiteetti on äärirajoillaan ja Suomi erityisen riippuvainen tuonnista. Kysyntäjoustoa on mahdollista lisätä ja kulutusta siirtää huippujen ohi sekä teollisuudessa että lämmityksessä. Erityisesti nykyisen kaltaisesta kulutuspiikkejä tuottavasta suorasähkölämmityksestä tulee päästä eroon.

Uusiutuvissa suuri potentiaali

Uusiutuvan energian tuotantoa on mahdollista lisätä vuoden 2020 jälkeenkin. Periaatteessa pitkällä aikavälillä voi olla mahdollista kattaa jopa koko Suomen energian tarve uusiutuvilla energianlähteillä, jos energiankäyttöä saadaan tehostettua riittävästi.

Suurin lisäys on saatavilla metsä- ja peltoenergiasta, erityisesti metsähakkeesta. Tuulivoiman potentiaali on mittava, ja yksin sillä voitaisiin kattaa useita kymmeniä prosentteja Suomen sähköntarpeesta. Myös esimerkiksi jätteillä, lämpöpumpuilla, vesivoiman käytön tehostamisella ja aurinkolämmöllä voi olla oma roolinsa.

Liikenteessä uudet toisen sukupolven biopolttoaineet ovat kiinnostavia siksi, että niitä voidaan käyttää sellaisenaan nykyisissä autoissa. Kotimainen toisen sukupolven biodieselin tuotanto voisi siis turvata kuljetuksia myös poikkeusoloissa. Liikenteen sähköistäminen auttaisi myös, sillä sähköautot ovat huomattavasti polttomoottoriautoja tehokkaampia ja sähkö voidaan tuottaa kotimaassa.

Uusiutuvaa energiaakin voidaan tuottaa keskitetysti esimerkiksi suurissa tuulipuistoissa tai biomassaa käyttävissä voimaloissa. Joissakin tulevaisuuden visioissa auringolla tuotettaisiin Pohjois-Afrikassa ja Lähi-idässä valtavia määriä sähköä, joka sitten kuljetettaisiin niin sanottua superverkkoa pitkin Eurooppaan.

Hajautettua tuotantoa vaikea häiritä

Uusiutuvat sopivat kuitenkin erinomaisesti hajautettuun tuotantoon. Sähköä ja lämpöä voidaan tuottaa sadoissa pienissä biovoimaloissa ympäri maata, ja pieniä tuulipuistoja voidaan sijoittaa useaan pisteeseen rannikolla.

Pisimmälle vietynä sadoista tuhansista kodeista ja maatiloista voi tulla energiaomavaraisia tai jopa energian nettotuottajia. Matalaenergiatekniikoilla ja tehokkailla laitteilla rakennusten energiantarve puristetaan ensin minimiinsä. Lämpö voidaan saada uuneissa poltettavalla puulla, lämpöpumpuilla ja aurinkokeräimillä. Sähköauto ladataan pientuulivoimaloilla ja aurinkopaneeleilla tuotetulla sähköllä.

Mini- ja mikrotuotanto on nykyteknologialla tyypillisesti jonkin verran tavanomaista kalliimpaa. Toisaalta se ei tuota ilmastopäästöjä eikä vaadi suuria investointeja siirtoverkkoihin. Sekä polttoaine että laitteet voidaan saada kotimaasta, joten raha jää pyörimään Suomen talouteen. Teknologian kehittyessä ja perinteisen energian hintojen noustessa hajautettu tuotanto tulee myös kilpailukykyisemmäksi.

Vaikka yhteiskunnan kokonaisedun kannalta järkevintä lienee yhdistellä suuren ja pienen mittakaavan tuotantoa, hajautettu tuotanto tekisi energiataloudesta huomattavasti nykyistä resilientimmän. Kymmenen suurvoimalaa ja niihin liittyvät siirtoyhteydet on paljon helpompi lamauttaa kuin tuhat hakevoimalaa, 10 000 tuulimyllyä tai 100 000 pellettikattilaa.

Kestävään energiatalouteen siirtyminen tarjoaa siis useita hyötyjä. Paitsi että se auttaa torjumaan ilmastonmuutosta, se myös parantaisi Suomen energiaturvallisuutta ja huoltovarmuutta.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on Vihreiden kansanedustaja ja valtioneuvoston ilmastopoliittinen asiantuntija.