Talouselämä 16.9.05

Arvostan ympäristönsuojelun professori Pekka Kaupin yritystä ottaa Kioton pöytäkirjasta opiksi, jotta seuraava ilmastosopimus olisi vielä parempi (TE 27/2005). Rehellisyyden nimissä pitäisi kuitenkin muistaa myös Kioton vahvuudet.

Kioton pöytäkirja on kaikkien aikojen merkittävin kansainvälinen ympäristösopimus. Se rajoittaa ensimmäistä kertaa teollisuusmaiden ilmastopäästöjä juridisesti sitovalla tavalla. Sopimus on vasta ensimmäinen askel ilmastonmuutoksen rajoittamisen tiellä, mutta ilman ensimmäistä askelta on vaikea ottaa toista ja kolmatta.

Kansainvälisiä sopimuksia on helpompi suunnitella teoriassa kuin käytännössä. Kun toista sataa valtiota Saudi-Arabiasta Kiribatiin neuvottelee vuosikausia valtavien taloudellisten intressien ristitulessa, on jo pelkkä sopimuksen aikaansaaminen lasien kilistelyn arvoinen saavutus.

Jos Kioton pöytäkirjaa pitäisi kuvata yhdellä sanalla, osuva valinta olisi “historiallinen”. Ainakin se olisi osuvampi kuin Kaupin kuvaus “noinkin huono”.

Kaupin peräänkuuluttama nielujen merkittävämpi huomioon ottaminen mahdollistaisi fossiilisen hiilen tupruttelun jatkamisen sillä verukkeella, että samaan aikaan kasvatetaan metsiä. Kun kivihiilen tai öljyn hiili on kerran päästetty ilmakehään, se pysyy kuitenkin riesanamme pitkään.

Samaa ei voi välttämättä sanoa metsiin sidotusta hiilestä. Tämä on ollut helppo todeta metsäpalojen juuri hävitettyä ison osan Portugalin metsistä. Metsäkato tulisikin pysäyttää ilmastotavoitteista erillisellä instrumentilla.

Kiusaannuttavinta on Kaupinkin toistama valitusvirsi siitä, että Kioton päästörajoitukset koskevat vain teollisuusmaita. Koskaan ei ollut tilannetta, jossa olisi voitu valita Kioton pöytäkirjan ja myös kehitysmaiden päästöjä rajoittavan sopimuksen välillä.

Todellisessa maailmassa oli valittava Kioton ja entisen menon jatkumisen välillä. Tehty valinta oli ainoa oikea.

Tulevissa päästörajoituksissa myös suurimpien kehitysmaiden on oltava mukana. Euroopan unioni voi houkutella niitä osallistumaan näyttämällä, että se ottaa itse ilmastonsuojelun vakavasti. On vaikea vakuuttaa tautien ja köyhyyden kanssa kamppailevaa kehitysmaata rajoittamaan päästöjä, jos edes maailman vauraimmat teollisuusmaat eivät ole siihen valmiita.

EU voi myös osoittaa, ettei päästöjen vähentäminen tarkoita paluuta kivikaudelle, vaan yhteiskuntien modernisoimista ja tehostamista. Ilmastonsuojelulla on mahdollista luoda kestävää hyvinvointia – työpaikkoja, innovaatioita ja vientituloja.

Oras Tynkkynen
kansanedustaja (vihr.)
Tampere