Tampereen Radio: Lukukausimaksut tulisivat kalliiksi

Julkaistu Tampereen Radion nettikolumnina.

Oras Tynkkysen mielestä ehdotus tuhannen euron lukukausimaksusta uhkaa yhteiskunnan tasa-arvoa ja nakertaa yliopistojen kansainvälistymistä.

Kahden viikon sisällä opetusministeriön kaksikin eri työryhmää on väläytellyt korkeakoulutuksen maksullisuutta. Toinen työryhmistä pohtii koulutuksen vientiä, toinen opintojen nopeuttamista.

Opetusministeri Virkkunen (kok.) on tyynnytellyt hätääntyneitä vastaamalla, ettei aio tuoda hallitukseen esitystä suomalaisten opiskelijoiden lukukausimaksuista. Avaukset tähdännevätkin seuraaviin hallitusohjelmaneuvotteluihin.

Lukukausimaksuja markkinoidaan keinona nopeuttaa opintoja ja kerätä varoja opetuksen kehittämiseen. Tavoitteet ovat hyviä, mutta maksut keinona huono.

Monien opintoja jarruttaa nykyään se, että elääkseen on opiskelun ohella pakko tehdä töitä. Jos töitä pitäisi paiskia myös lukukausimaksujen maksamiseksi, tämä tuskin ainakaan helpottaisi keskittymistä opiskeluun.

Selvitys ja raportti toisensa perään on peräänkuuluttanut suomalaisten korkeakoulujen kansainvälistymistä. Maksuttomuus on tähän asti ollut koulujemme tärkeimpiä vetovoimatekijöitä. Maksujen periminen vähentäisi todennäköisesti selvästi kansainvälisten opiskelijoiden kiinnostusta tulla Suomeen.

Maksut eivät edes pelastaisi korkeakoulujen taloutta. Tuhannenkin euron vuotuiset maksut vastaisivat alle kymmentä prosenttia valtion rahoituksesta korkeakouluille.

Huolestuttavin uhka liittyy kuitenkin tasa-arvoon. Jos opiskelijoilta alettaisiin periä maksuja, nousisi heikoista oloista ponnistavien opiskelijoiden kynnys opiskella yliopistossa entisestään. Tämä olisi askel takaisin kohti sääty-yhteiskuntaa, jossa hyväosaisten lapsista kasvaa hyväosaisia ja köyhien lapset jäävät köyhiksi.

Maksuton koulutus mahdollisti osaltaan aikanaan sen, että isäni pääsi opiskelemaan yliopistoon. En tiedä, olisinko itsekään nykyään maisteri, ellei maksuttomuus olisi taannut kaltaiselleni vähävaraisessa perheessä kasvaneelle reilun mahdollisuuden.

Tasa-arvoisen koulujärjestelmän romuttaminen tulisi todennäköisesti yhteiskunnalle kalliiksi.

Oras Tynkkynen, kansanedustaja (Vihreät)

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *