Vihreä Lanka: Lehman Brothers & Sisters

Olisiko finanssikriisiltä vältytty, jos pankkien johdossa olisi ollut enemmän naisia? Tätä Peter Lodenius pohti vähän aikaa sitten Ny Tidissä.

Lehman Brothersin hallitukseen mahtui yhdeksän veljeä mutta vain yksi sisko, ja Merrill Lynchilläkin naisia oli hallituksesta vain kolmannes. Toisaalta yksi ensimmäisiä Yhdysvalloissa hälytyskelloja soittaneista oli nainen, Commodity Futures Trading Commissionia johtanut Brooksley Born.

###

Tämä ei toki vielä todista mitään. Ehkä naiset olisivat samassa tilanteessa tehneet samat mokat.

Lodenius kuitenkin jatkaa siteeraamalla tutkijoita, joiden mukaan testosteronia kirjaimellisesti tihkuvat pörssimeklarit ottavat suurempia riskejä. Toisen tutkimuksen mukaan miehet taas ottavat suurempia riskejä samassa tilanteessa olevien miesten ryhmässä. Miesvaltainen yhteisö siis yllyttää riskinottoon.

Testosteroni palveli järjestelmää pitkään, sillä normaalioloissa suuri riski merkitsi usein suuria voittoja. Vasta kriisi muistutti siitä, että se voi yhtä lailla tarkoittaa suuria tappioita.

Naiset ovat keskimäärin miehiä haluttomampia ottamaan riskejä. Tätä hienosti kutsuttuna riskiaversiota olisi nurin menneissä pankeissa kaivattu kipeästi.

Ehkä Lehman Brothersin olisikin pitänyt olla Lehman Brothers & Sisters.

###

Kotoisampi esimerkki on suhtautuminen ydinvoimaan. Selvä enemmistö miehistä kannattaa ja yhtä selvä enemmistö naisista vastustaa ydinvoiman lisärakentamista.

Kuvitellaan hetken, että vuoden 2002 ydinvoimapäätöstä tehtäessä eduskunnassa naisia olisi ollut yhtä suuri osuus kuin väestöstä. Oletetaan vielä, että kansanedustajat olisivat kannattaneet ydinvoimaa yhtä paljon kuin TVO:n tilaaman gallupin mukaan saman sukupuoleen kuuluvat ihmiset keskimäärin.

Tällöin viides ydinvoimala olisi kaatunut suunnilleen äänin 115–84. Olkiluoto 3 olisi mennyt nurin myös siinä tapauksessa, että nais- ja miesedustajat olisivat äänestäneet samassa suhteessa kuin todellisuudessa vuonna 2002.

Ydinvoiman lisärakentaminen voi olla esimerkki hankkeesta, joka on menestynyt osittain politiikan epätasa-arvon takia.

###

Sukupuoli ei tietenkään sanele kenenkään käytöstä. Naiset voivat tehdä machoa ja miehet pehmoa politiikkaa. Naisilla ja miehillä on kuitenkin keskimäärin erilaisia arvoja ja mielipiteitä. Demokratiassa nämä näkemykset tulisi saada tasapuolisesti kuuluviin.

Myös Vihreissä kannattaa hyödyntää ihmisten erilaisuus. Jos Wall Streetillä testosteronia oli liikaa, Vihreissä sitä tarvitaan ehkä lisää.

Oras Tynkkynen

Kirjoittaja on tamperelainen Vihreiden kansanedustaja ja feministi.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *