Kansan tuomioistuin seuraa edustajaa kesälläkin.

Vihreä Lanka 6.8.04

Uutena kansanedustajana olen saanut eduskunnan konkareilta kannustusta ja muutamia neuvojakin. Yksi viisaus on kaikunut useasta suusta: kansa haukkuu aina. Vaikka edustajat asuisivat maakuopissa ja pukeutuisivat päästäisen nahkoihin, kansa valittaisi loisimisesta ja elitismistä.

Kansa kuulemma rakastaa vihata erityisesti kansanedustajien ulkomaanmatkoja. Jos konkarien happamahkoja puheita on uskominen, kansa käyttäisi veroeurot mieluummin vaikkapa Teemu Mäen videoihin kuin valiokunnan Etelä-Korean-matkaan.

Kansa vaatii edustajiltaan paljon, mutta niin sen pitääkin. On parempi vahdata päättäjiä yli- kuin alikriittisesti.

* * *

Ensimmäinen edustajakesä on tuottanut hienoisia orientaatiovaikeuksia. Kansanedustajan pitäisi olla politiikan partiolainen: aina valmis puuttumaan yhteiskunnan epäkohtiin.

Arkadianmäen stahanovilainen laatisi valtiopäivätoimia mökkilaiturilla, kiertäisi puhumassa vanhainkodin kuuroille mummoillekin ja järjestäisi juhannusaattona symposiumin yritysverotuksen epäkohdista.

Me tavalliset kuolevaiset taidamme kuitenkin tarvita välillä lepoa. Yhteiskuntakriitikko Olli Tammilehto on kirjoittanut, että työstä toipuminen vapaa-ajalla on itse asiassa osa työtä, sillä ilman virkistäytymistä hommista ei tulisi mitään.

Ehkä hyvin levännyt kansanedustaja on ihmiskunnan tulevaisuuden kannalta hyödyllisempi kuin valmiiksi nuutunut.

* * *

Heinäkuun lopulla livahdin kolmeksi viikoksi reissuun ulkomaille. Kansan tuomioistuin seuraa silti mielessä – jopa Japaniin asti. Matkaviikotkin olisin voinut ratkaista rakenteellista työttömyyttä tai parantaa Bangladeshin tulvien uhrien asemaa sen sijaan, että hämmästelin Shibuyan ihmisvilinää.

Kansan tuomioistuimen lepyttämiseksi pakkasin matkaohjelmaan ylösrakentavia kohteita. Kävin tutustumassa Japanin ensimmäiseen suureen tuulivoimapuistoon Hokkaidon rannikolla ja maailman suurimmaksi aurinkosähkörakennelmaksi väitettyyn Solar Arkiin Gifun prefektuurissa. Tapasin myös paikallisia päättäjiä ja aktivisteja.

* * *

Periaatteenani on ollut jo pitkään, etten käytä lentokonetta lomamatkoilla. En ole kokenut, että oma mukavuudenhaluni oikeuttaisi lentämisen mittavia ympäristöhaittoja. Lyhyt aika ja pitkä etäisyys on kuitenkin hankala yhtälö. Jos olisin mennyt Japaniin toistamiseen maitse ja meritse, olisin saanut istua junassa pari viikkoa. Se on pelkkään matkustamiseen aika paljon, jos perillä ehtii olla muutaman päivän. Kielitaitokaan ei paljoa kartu, jos ehtii sanoa vain konnichiwa ja sayoonara.

Ripottelin siis päälleni tuhkaa ja hyppäsin lentokoneeseen. Omaatuntoa tyynnytelläkseni turvaudun Maan ystävien lentomaksuun (www.maanystavat.fi/lentomaksu), jonka tuotto käytetään ilmastonsuojelutyöhön. Vapaaehtoisen maksun ohjesuuruus on 10 % lennon hinnasta. Tuskani on kuitenkin sen verran suuri, että maksan saman tien 100 %.

* * *

Tarinan mukaan eräältä hotelliketjun johtajalta kysyttiin viestiä maailman ihmisille. Johtaja sanoi sen, mitä viidessätoista sekunnissa voi sanoa – eli pyysi ihmisiä pitämään suihkuverhon ammeen sisällä. Koska tätä lukiessasi olen vielä reissussa, tiivistän matkani opetuksen jäljellä olevilla riveillä samaan tapaan: muista peseytyä ennen japanilaiseen kylpyyn pulahtamista.

Oras Tynkkynen