Viikko 18 (30.4.–6.5.): Juhlat junassa

Vappu lyhensi työviikkoa. Aaton vietin vappupakolaisena mökillä. Tiistaina palasin Tampereelle. Vielä keskiviikkonakin eduskunnassa oli vain täysistunto.

Torstaina eduskuntaryhmämme sai vieraakseen valtiosihteeri Anssi Paasivirran. Kävimme läpi suunnitelmia rakentaa nykyisten kauppa- ja teollisuus- sekä työministeriöiden varaan uusi työ- ja elinkeinoministeriö.

Organisaatiouudistus toivottavasti auttaa työ- ja elinkeinopolitiikkaa kohtaamaan paremmin. Ei liene kohtuuton ajatus, että työttömiä pyritään työllistämään aloille, joilla töitä on myös tarjolla.

Tapaamisen jälkeen pidimme ryhmäkokouksen. Suullisella kyselytunnilla uusi hallitus oli ensimmäistä kertaa eduskunnan tentattavana.

Istunnosta polkaisin tihkussa Helsingin kauppakorkeakoululle. Alustin HKKK:n ja Fortumin seminaarissa yksilöiden mahdollisuuksista torjua ilmastonmuutosta.

Yksilöiden valistuneiden valintojen lisäksi tarvitaan yhteiskunnallista ohjausta, joka tekee kestävistä valinnoista helpompia, hauskempia ja halvempia. Näin mukaan saadaan myös ne ihmiset, jotka eivät hengitä ja hikoile yksinomaan ilmastonsuojelua varten.

Aulassa törmäsin Matti Liskiin. Juttelimme sähkömarkkinoiden tutkimisesta.

Perjantaiaamuna istuin ympäristövaliokunnan kokouksessa. Sieltä poikkesin ensimmäistä kertaa työministeriössä palaverissa Tarja Cronbergin kanssa. Hänen työhuoneestaan on hienot näkymä kauppatorille.

Istunnon jälkeen suuntasin Tampereelle. Päivän numerossaan Vihreä Lanka julkaisi kolumnini utopioista.

Vaaleista oli ehtinyt vierähtää jo puolitoista kuukautta, joten oli korkea aika juhlia huimaa äänipottia. Siksi lauantaina paitsi kävin kuntosalilla, erityisesti valmistelin päivän bileitä.

Kavereista ja tukiryhmäläisistä koostuva joukko suuntasi alkuillasta vuokraamallani bilevaunulla Helsinkiin. Matkalla tarjoiltiin pienpanimon limsoja ja luomunaposteltavaa. Musiikkia ei kiitos tekijänoikeuslain kuultu, mutta onneksi vaunun täytti pirteä puheensorina.

Jäimme pois Pasilan asemalla ja suuntasimme läheiselle Rauhanasemalle, jonne valui illan aikana tasaiseen tahtiin ihmisiä. Söimme luottokokkipalveluni eli Turbohellan mainioita luomuvegaaniruokia. Hyvästä musiikista vastasi ystäväni Alex (ei tosin se DJ Alex, jota moni ehkä ajattelee).

Bileiden tarjoilu:

Pääministerin eikun Isä Mitron uuniperunat
perunoita
oliiviöljyä
sitruunamehua
oreganoa
suolaa
valkosipulia

Rakentavan yhteistyön vihreät linssit
vihreitä linssejä
valkosipulia
sitruunamehua
oliiviöljyä
persiljaa
sipulia

Voiton huuman hummus
kikherneitä
tahinia
sitruunamehua
oliiviöljyä
paprikajauhetta

Porvarihallituksen papusalsa
mustia papuja
valkoisia papuja
punaisia papuja
tomaattimurskaa
soijakastiketta
oliiviöljyä
chiliä
cayannepippuria
timjamia

Ekohipin chilitofu
tofua
chiliä
sipulia
ruohosipulia
anista
inkivääriä
muskottipähkinää
oliiviöljyä
soijakastiketta

Vallankumoussalaatti

pastaa
paprikatäytteisiä oliiveja
aurinkokuivattuja tomaatteja
rucolaa
basilikaa
soijamajoneesia

Punavihreä salaatti
salaatteja
villirucolaa
kirsikkatomaatteja
porkkanaa
aurinkokuivattuja tomaatteja
auringonkukan siemeniä
kurkkua
oliiviöljyä
valkoista balsamiviinietikkaa
suolaa

Oraksen superyllätys
korianteria
kaalia
chiliä
valkoista balsamiviinietikkaa
suolaa
sokeria

Uuden vaalikauden piirakka
raparperia
vehnäjauhoja
sokeria
sinistä keijua
suolaa
soijajugurttia
+ kauravaniljakastiketta

Juomat:
sekamehua
maustettuja vesiä
Laitilan limuja
kahvia
teetä

Kaikki tarjoamiset vegaanisia ja mahdollisuuksien mukaan luomua ja/tai reilua.

One Response

  1. Mua harmittaa, että en tullutkaan tonne. Oon kuullu kaikilta kehuja niistä bileistä!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *