Viikko 20/05 (16.-22.5.)

Maanantaipäivä vierähti kaupunginvaltuuston seminaarissa Murikan opistolla. Tuttuun tapaan ohjelmassa oli tukku alustuksia, vähän ryhmätöitä ja jonkin verran keskusteluakin.

Eniten puhutti kaupungin uusi tilaaja-tuottajamalli. Harva tuntuu sitä hahmottavan ja vielä harvempi ymmärtävän, mutta siinä nähdään paljon sekä mahdollisuuksia että uhkia. Toisaalta mallin toivotaan lisäävän kustannustietoisuutta, mahdollistavan toimintojen uudelleentarkastelua ja vähentävän turhaa keskusjohtoisuutta. Toisaalta sen pelätään johtavan kaupungin oman palvelutuotannon vaiheittaiseen alasajoon ja palvelujen hinnan ylikorostamiseen laadun ja saatavuuden kustannuksella.

Paljon riippuu siitä, miten tilaaja-tuottajamallia toteutetaan. Luottamushenkilöiltä edellytetään aiempaakin suurempaa valppautta kaupunkilaisten etujen vahtijoina, ja palveluiden hankintaan liittyvää osaamista on kehitettävä, jotta osataan tilata sitä mitä todella halutaan. Itse suhtaudun malliin kylläkin kriittisesti mutta myös varovaisen optimistisesti.

Tiistaiaamuna heräsin kukonlaulun aikaan vain ehtiäkseni Aamulehden junaparlamenttiin. Idea on ihan hauska – jututetaan pirkanmaalaisia kansanedustajia Tampere–Helsinki-junassa – mutta toteutus petti pahan kerran. Lähes kaikkien vaalipiirin kansanedustajien kisatessa toimittajan huomiosta pienessä kopissa oli mielekästä keskustelua turha toivoa. Ehkä ensi kerralla mukaan arvotaan vain osa edustajista, jotta keskustelulle jää aidosti tilaa.

Keskiviikkoaamuksi jäin Tampereelle, sillä alustin Tampere Crossing -konferenssissa avainpuhujana kasvun rajoista. Totesin keskustelun kasvun rajoista lähteneen aikoinaan liikkeelle luonnonvarojen riittävyydestä. Sittemmin on huomattu, että kasvun rajat tulevat karuimmin vastaan ilmakehän kyvyssä sietää ilmastoa lämmittäviä päästöjä. Modernin teknologian kuten matalaenergiatalojen, tuulivoiman ja nanoteknologialla kehitettyjen uusien materiaalien avulla kasvun rajoja saadaan venytettyä, mutta avuksi tarvitaan määrätietoista politiikkaa.

Meidän tulee kuitenkin myös määritellä suhteemme kasvuun uudelleen. Kasvu kasvun itsensä vuoksi on syöpäsolun ideologia; meidän pitää siirtyä BKT-fetisismistä hyvinvointi- ja onnellisuustalouteen – talouteen, jonka ensisijainen päämäärä on tuottaa ihmisille kestävää hyvinvointia ja onnellisuutta. Konferenssia varten kirjoittamani verkkokolumni on luettavissa täällä.

Eduskunnassa valiokunta- ja istuntorutiinin lisäksi jututin vierailulla olleita Pyynikin koululaisia. Vain muutaman Helsingissä viettämänin tunnin jälkeen palasinkin taas Tampereelle kaupunginvaltuuston kokoukseen. Siellä jätin aloitteeni Autojen yhteiskäytön edistämisestä.

Torstaina palaveerasin eduskunnassa Euroopan vihreiden ilmastokampanjasta. Täysistunnosta singahdin uudelle ylioppilastalolle Profeministimiesten järjestämään keskusteluun, jossa pohdiskeltiin feminismiä ja miesten roolia tasa-arvotyössä. Puhuin mm. siitä, miten tasa-arvo voi toteutua vain, jos myös miehet saadaan työhön mukaan, ja että miesten osallistumisen tiellä olevia esteitä pitää tietoisesti purkaa.

Perjantaina valiokunnissa ja täysistunnossa istumisen lisäksi kävin hakemassa siemenperunoita äidin mökille eduskuntaan tulleelta perunalähetystöltä, annoin haastattelun harjoitustyötä tekeville koululaisille, kävin vuokra-asunnon esittelyssä Kalevankadulla ja söin päivällistä vihreän kollegani kanssa Tampereella.

Lauantaiaamuna hyppäsin Kokkolan-junaan matkustaakseni innokkaasti odotettuun puoluekokoukseen. Aamuäreyteni hävisi sen sileän tien, kun kuuntelin kannettavalla tietokoneella Aphex Twinin klassikkoa Come to daddy.

Kokouksessa juoksin puhujapönttöön niin kiiruusti, etten hengästykseltäni ollut saada sanaa suusta. Kuulemma ihmiset luulivat, että olen sairas. Yritin kertoa eduskuntaryhmän ilmasto- ja energiapoliittisesta työstä. Myöhemmin kipusin pönttöön kommentoimaan luonnosta puolueen työelämäohjelmaksi. Päivä päättyi perinteiseen tapaan diskoon, jossa eduskuntaryhmän tanssijaosto näytti villeimmät kuvionsa.

Suurimmat odotukset olivat latautuneet sunnuntaille, jolloin valittiin puolueelle valtuuskunta, hallitus ja puheenjohtaja. Puheenjohtajakisa oli herättänyt valtavasti kiinnostusta ja huomiota. Ehdolla oli neljä kansanedustajaa, kukin eri vuosikymmeneltä: Tarja Cronberg, Irina Krohn, Anni Sinnemäki ja Osmo Soininvaara.

En ollut halunnut ottaa kantaa kisaan ennen kaikkea siksi, että neljän hyvän ehdokkaan väliltä valitseminen oli aidosti vaikeaa. Toimittajat tosin tuhahtelivat yleisesti tälle vastaukselle ikään kuin viestien, että kyllä he tietävät, mitä minä oikeasti ajattelen. (Entinen ammattikuntani on tunnetusti huomattavan tietäväistä väkeä.)

Lopulta puheenjohtajaksi valittiin kutkuttavan tiukassa äänestyksessä toisella kierroksella Pohjois-Karjalan entinen maakuntajohtaja ja kaksinkertainen tohtori Tarja Cronberg. Mitä enemmän olen valintaa kypsytellyt, sitä toimivammalta se tuntuu. Tarja on paitsi ilmeisen pätevä ja kokenut, myös huomattavan kuunteleva, keskusteleva ja helposti lähestyttävä. Ihan pieni ei ole myös se ilo, että kuusikymppisen, maaseudulla asuvan puheenjohtajan avulla voimme horjuttaa vihreitä koskevia stereotypioita.

Toki myös Annista olisi tullut hyvä puheenjohtaja. Ja hänestä tuleekin seuraavalla kerralla.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply