Viikko 39 (24.-30.9.): Parhaat syntymäpäivälahjat

Heräsin kuuden maissa, jotta ehdin kahden metron ja reippaan kävelymatkan päähän ensimmäiseen tilaisuuteen puoli kahdeksaksi. Ison-Britannian ympäristöministeri Hillary Benn kertoi näkemyksiään ilmastoneuvotteluista. Retoriikka oli kohdallaan, mutta substanssissa ei päästy järin syvälle.

Brittien kaunopuheiden jälkeen alkoi YK:n pääsihteerin Ban Ki-moonin koolle kutsuma korkean tason ilmastotilaisuus. Sisälle poliisien ympäröimään YK:n päämajaan pääsi yllättävän helposti, eikä kukaan katsonut tarpeelliseksi tarkistaa, mitä kannoin isossa repussani.

Virallinen osuus alkoi avajaisistunnolla. Istuin presidentin takana Suomen paikoilla. Tilaisuudessa puhuivat YK:n pääsihteerin lisäksi mm. IPCC:n johtaja Rajendra Pachauri ja Kalifornian kuvernööri Arnold Schwarzenegger.



Copyright © Tasavallan presidentin kanslia

Schwarzenegger herätti Suomen delegaatiossa suurta huvitusta kiittämällä heti lyhyen puheenvuoronsa aluksi vaimoaan. Muistelimme, että puheenvuoron aiheena piti olla ilmastonmuutoksen torjuminen.

Avauksen jälkeen alkoi neljä rinnakkaista teemaistuntoa. Seurasin torjuntaistuntoa. Presidentti Halonen toimi iltapäivällä istunnon rinnakkaispuheenjohtajana. Muut teemat koskivat ilmastonmuutokseen sopeutumista, teknologiaa ja rahoitusta.

Teemaistunto muistutti YK:n ilmastokokousten virallista osuutta. Kunkin valtion edustaja kävi vuorollaan pöntössä lukemassa puheensa, joka sisälsi koukeroisia korulauseita, vakuuttelua ilmastonmuutoksen vakavuudesta ja oman maan toimien mainostamista. Toki seassa oli myös poliittisia kannanottoja ja jokunen konkreettinen avauskin.

Vain harvat johtajat rikkoivat tutun ja turvallisen kaavan. Guyanan presidentti puhui vakuuttavasti ilman papereita ja kommentoi aiempia puhujia. Bolivian presidentti julisti palopuheessaan ilmastonmuutoksen varsinaisen syyn olevan kapitalismissa.

Lounaalla tapasin Norjan ilmastoneuvottelijaa ja pääministerin ilmastoasiantuntijaa. Norja on asettanut maailman kunnianhimoisimman ilmastotavoitteen: muuttumisen päästöneutraaliksi vuoteen 2050 mennessä. Käytännössä kaikki tuolloin vielä maassa syntyvät päästöt siis kompensoidaan tukemalla päästöjen vähentämistä toisaalla.

Vaihdoimme kuulumisia maidemme tilanteesta siihen asti, kunnes kollegani huomasi hukanneensa istuntojen kulkuluvan. Se on pahin moka, minkä voi tehdä. Lupia on erittäin niukasti, eikä ilman niitä pääse istuntoihin.

Oliko New Yorkin kokouksella sitten mitään virkaa vai jäikö se yhdeksi turhaksi juhlapuhekimaraksi muiden joukossa? Kansainvälisiä ilmastokokouksia on toki pidetty eri muodoissa jo pari kymmentä vuotta, mutta ensimmäistä kertaa ilmastosta kokoontuivat keskustelemaan 80 maan valtionjohtajat. Sen toivotaan lähettävän vahva signaali joulukuussa Indonesiassa alkaville ilmastoneuvotteluille.

Virallisen koosteen tilaisuuden annista voi lukea ilmastosivuille kirjoittamastani uutisesta. Vähän epävirallisempia tunnelmia kokosin vihreiden sivuille kirjoittamaani blogiin. Hyvä ja tiivis katsaus on myös ystäväni Alex Evansin tilaisuudesta kirjoittama blogi.

Minun piti osallistua myös päätösistuntoon, mutta YK-poliisit eivät päästäneet sisään. Reppu, jonka kanssa olin aamulla kävellyt istuntosaliin ongelmitta, oli päivän aikana muuttunut turvallisuusuhkaksi. Saliin kävelevien naisten melkein saman kokoisiin käsilaukkuihin poliisit eivät puuttuneet.

Yritimme ensin etsiä laukulle säilytystilaa. Sitä ei löytynyt. Meidän olisi pitänyt raahata reppu Suomen YK-edustuston tiloihin ja istunnon jälkeen hakea se taas sieltä. Päätin jättää väliin. Päätösistunnossa tuskin tapahtuisi mitään mullistavaa, josta en myöhemmin saisi raporttia.

Naiivina suomalaisena olin alun perin laskenut, että ehtisin päätösistunnon jälkeen hyvin lunastamaan lippuni Björkin konserttiin. Istunto kuitenkin myöhästyi ankarasti. Epäilyttävästä repustani oli siis ainakin se hyöty, että pääsin onneksi sentään lähtemään ajoissa Madison Square Gardeniin.

Maineikas konserttipaikka ei tehnyt minuun lähtemätöntä vaikutusta. Odotellessa ovien avautumista konserttipaikkaan ajattelin istua lattialla ja lukea kirjaa. Tämä kuitenkin ilmeisesti uhkasi turvallisuutta, koska vartija käski nousemaan. Ei sentään tarvinnut tehdä kunniaa tähtilipulle.

Ovien avauduttua suuntasin vessaan vaihtamaan puvun arkivaatteisiin ja yritin sitten etsiä syötävää. Kymmenille tuhansille asiakkaille suunnitellussa paikassa oli lukuisia pikaruokatiskejä, mutta ei ainuttakaan, josta olisi saanut kasvisruokaa. Päivälliseni oli siis jäätelö ja pussillinen M&M-suklaata.

Konsertin alkamisajaksi oli ilmoitettu kahdeksan. Käytännössä se tarkoitti vasta ovien avautumista. Ensimmäinen lämmittelybändi aloitti melko reippaasti kahdeksan jälkeen, soitti vajaat puoli tuntia ja teki sitten tilaa taustamusiikille.

Katselin hämmilläni puolityhjää hallia ja odottelin malttamattomana Björkin keikan alkua. Hetken päästä valot sammuivatkin ja lavalle nousi – toinen lämmittelybändi! Kaikki kunnia lontoolaiselle Klaxonsille, mutta minä ja muutkin tuhannet olimme tulleet kuuntelemaan Björkiä.

Muu yleisö taisi olla vähän kokeneempaa väkeä, sillä halli alkoi täyttyä vasta reilusti yhdeksän jälkeen. Juttelin odotellessa vieressä istuvan teksasilaispariskunnan kanssa, joka oli New Yorkissa ensimmäistä kertaa. Heidän aksenttinsa ei ollut niin eteläisen leveä kuin olin odottanut, mutta he olivat yhtä kohteliaita ja välittömiä kuin etelävaltioiden ihmisten usein sanotaan olevan.

Lopulta kymmenen pintaan islantilaisista tytöistä koostuva vaskiyhtye marssi lavalle. Yleisö puhkesi pitkän odotuksen kasvattamaan äänekkääseen riemuun.

Björk esitti lähes saman setin kuin Amsterdamissa heinäkuussa. Bonuksena oli duettona Anthonyn kanssa esitetty hieno Dull Flame of Desire ja koskettava I See Who You Are.

Paikkana Madison Square Garden oli kuitenkin monin verroin parempi kuin Amsterdamin Westerpark. Suljetussa tilassa ja paremmalla äänentoistolla musiikki pääsi paremmin oikeuksiinsa. Pimeässä valot, laserit ja erikoistehosteet näyttivät vaikuttavammilta.

Myös yleisö oli enemmän sydämellään mukana. Ihmiset toivottivat klassikot tervetulleiksi suosionosoituksilla heti ensimmäisistä tahdeista alkaen, hurrasivat, tanssivat ja lauloivat.

Björk antoi yleisön esittää osan fantastisesta Hyperballadista, ja encorea vaadittiin korviahuumaavilla taputuksilla – ja laulamalla Pluton katharttista kliimaksia. Kun punk-henkinen Declare Independence räjähti kaiuttimista, tuhatpäinen yleisö huusi nyrkkiä puiden “higher, higher!”.

Täytin Suomen aikaa 30 vuotta aika tarkkaan sillä hetkellä, kun lunastin Björkin konsertin liput. Kohtuullisen hyvä syntymäpäivälahja.

Koska seuraavana aamuna paluulento lähti niin aikaisin, otin taksin suoraan kentälle. Jos oli vaikea löytää kasvisruokaa Madison Square Gardenista, ei sitä löytynyt kyllä JFK:ltäkään. Toisaalta eipä toiminut terminaalin ilmainen verkkoyhteyskään.

Syntymäpäiväni kului Atlantin yllä. Luin loppuun Elizabeth Kolbertin kirjan Field Notes from a Catastrophe ja aloitin Anna Johanssonin teoksen Norsu nailoneissa.

Nicholas Cage -inhostani huolimatta yritin katsoa elokuvaa Next. Kohtalo kuitenkin tuli suojakseni, sillä videojärjestelmä jumittui kesken elokuvan. Nukuin ihanan paljon.

Lontooseen saavuin myöhään illalla. Olin syödä hattuni, kun näin satoja metriä pitkän passintarkastusjonon. Se meni kuitenkin yllättävän sujuvasti.

Otin metron keskustaan, josta olin varannut halvimman mahdollisen hotellin, easyHotelin laatikon. Noin 50 punnalla sai huoneen, jossa oli sängyn ja vessan lisäksi tilaa pari neliötä. Ikkunoita ei ollut, ja seinät olivat oranssia muovia. Paikka muistutti erehdyttävästi Tokion kapselihotelleja.

Kävin ystäväni kanssa syömässä luomuravintolassa kasvispitsan.

Keskiviikkona palasin aamulla Heathrow’lle. Suomeen saavuin myöhään iltapäivällä ja hyppäsin junaan Tampereelle.

Perillä kämppäkaverini tarjosi synttäripäivällisen. Vein hänelle tuliaisiksi 80-luvun elektronista poppia.

Torstaina palasin normaaliin päiväjärjestykseen. Ympäristövaliokunnassa keskusteltiin mm. ohjauskeinojen tehokkuudesta. Ennen eduskuntaryhmän kokousta tapasin ensin vihreiden eläintyöryhmän edustajia ja sitten tulevaisuusvaliokunnan puheenjohtajaa Marja Tiuraa.

Illalle osui kaksi menoa päällekkäin. Työhuonenaapurini Jyrki Kasvi oli järjestänyt tilaisuuden sähkönkulutusta koskevan tietoisuuden lisäämisestä. Istunnossa taas käsiteltiin edustajien lakialoitteita, joukossa aloitteeni kertakäyttökassien verottamisesta.

Kun ihmiset tietävät, mitä kuluttavat ja mitä se maksaa, he vähentävät kulutustaan jopa kymmeniä prosentteja. Ihmisiä voi siis ohjata tehokkaasti säästämään energiaa siirtymällä hallitusohjelman mukaisesti todelliseen kulutukseen perustuvaan laskutukseen. Tulevaisuudessa kodin seinässä voisi olla näyttöruutu, joka kertoisi koko ajan sähkön kulutustason ja hinnan.

Lakialoitteeni esittelypuheenvuorossa kerroin, muutoksista edellisellä kaudella jättämääni aloitteeseen. Laajensin pelkän muovipussiveron kertakäyttökassiveroksi, koska paperikassien elinkaaren aikainen kuormitus voi olla jopa muovikasseja suurempi. Lisäksi korotin ehdotetun veron tasoa suuremman ohjausvaikutuksen saamiseksi.

Myöhään illalla salissa oli kanssani keskustelemassa vain oman aloitteensa esittelypuheenvuoroa odottava kokoomuksen Eero Akaan-Penttilä. Ehdotukseni herätti silti huomiota julkisuudessa. Aamulehti ja Iltalehti kirjoittivat aloitteesta, ja Helsinki-Vantaan kentällä tuntematon nainen tuli erikseen kiittämään hyvästä ideasta.

Useissa yhteydenotoissa tosin ihmeteltiin, millä roskat sitten pitäisi kuljettaa. Aloite ei kieltäisi kertakasseja kokonaan, vaan veron seurauksena kertakassien kulutus vähenisi ja ne korvautuisivat muilla vaihtoehdoilla.

Kasseja hankittaisiin luultavasti vain sen verran, kun niitä välttämättä tarvitaan. Paksuja ja painettuja kauppakasseja voisi korvata rullalla myytävillä ohuilla jätepusseilla tai kaupasta kotiin kertyvillä leipä- ja hedelmäpusseilla.

Perjantaina annoin haastattelun ensin Kalevalle, sitten Helsingin Sanomille. Ympäristövaliokunnassa minua odotti yllätys: puheenjohtaja ojensi syntymäpäivälahjaksi kestokassillisen (!) luomu- ja Reilun kaupan tuotteita.

Olin lahjasta otettu. Kassin sisältöä tutkaillessa tuli kuitenkin mieleen, että minulla saattaa olla todellisuutta ekohipimpi maine. Kokoomuslaiselle kollegalle olisi tuskin annettu lahjaksi koivunmahlajuomaa ja hamppuenergiapatukka.

Istunnon jälkeen menin yöksi kotiin Tampereelle, mutta lauantaina aamulla palasin taas junalla Helsinkiin. Puhuin Luontotalolla Ilmari-koulukiertäjähankkeen koulutuksessa siitä, keiden pitää oikein toimia ilmastonmuutoksen torjumiseksi.

Vastaus on yksinkertainen: kaikkien on tehtävä kaikki voitavansa. Ilmastonmuutosta ei saada kuriin yksinomaan teollisuusmaiden päästörajoituksilla. Suomessa taas ei riitä, vaikka energiantuotanto ja teollisuus leikkaisivat päästönsä nollaan, jos muut eivät tekisi mitään.

Poljin koulutuksesta suoraan junalle ja pakkasin taittopyöräni kyytiin. Junassa palaveerasin Suomen tuulivoimayhdistyksen puheenjohtajan Jari Ihosen kanssa tuuliatlaksen rahoitustilanteesta. Söin Ilmari-hankkeelta lahjaksi saamiani kirpeitä pääkalloja ja noitapillejä sekä luin lehtiä.

Ehdin juuri käydä kotona haukkaamassa suupalan ja pakkaamassa tavarat ennen, kuin kolmiosainen syntymäpäiväjuhlani alkoi. Ohjelma käynnistyi teemaan sopivasti 30 kilometrin pyöräilyllä Pyhäjärven ympäri. Pyöräilijöitäkin pirteässä ja sateettomassa syyssäässä oli noin 30!

Rosan laulatettua ihmisiä linja-autoasemalla letkamme lähti polkemaan Hatanpään arboretumin ja Härmälän leirintäalueen kautta Pirkkalan keskustan ohi Nokian Pitkäniemeen. Matkalla pysähdyimme munkkikahveille. Tampereelle palasimme Kaarilan, Tahmelan ja Ala-Pispalan kautta.




Matkan aikana sukkuloin letkan eri kohdissa ja jututin ihmisiä. Kulkuetta vetänyt OP kiihdytti välillä tahtia, mutta onneksi kaikki pysyivät kyydissä maaliin asti. Tahmelassa otettiin pakolliset ryhmäkuvat. Pyynikin jälkeen osa porukasta lähti suoraan saunalle, osa meni seuraamaan kadunvaltausta.




Kävin taas koukkaamassa kodin kautta ja poljin sitten bileiden toiseen osioon, saunailtaan. Saunoimme, juttelimme ja söimme pian avattavan kasvisravintola Veganissimon sapuskoja. Sauna oli täyteen buukattu, mutta lauteille mahtui vielä kohtuullisen hyvin.

Bileiden kolmas osio veti Pinkiin vähintään 80 ihmistä. Dj:t Karlheinz ja Stockhousen soittivat musiikkia vuosikymmenien varrelta uudesta aallosta ja synapopista rumpubassoon. Pinkissä tarjoiltiin vielä toinen kattaus Veganissimon ruokaa.

Minulla oli hauskaa aina siihen asti, kun päätä alkoi särkeä. Koska keneltäkään ei löytynyt särkylääkettä, lähdin jo yhden maissa käymään kotona.

Podin huonoa omaatuntoa vieraiden hylkäämisestä, joten poikkesin vielä virallisessa jatkopaikassa YO-talolla. Aika harva oli tosin enää jaksanut siirtyä sinne asti.

Turhan materialismin ja luonnonvarojen kulutuksen välttämiseksi olin kieltänyt vieraita tuomasta lahjoja. Siitä huolimatta – tai ehkä juuri siksi – sain erinomaisia lahjoja

Yksi pariskunta esitti hienon laulun. Toinen vieras kertoi ryhtyvänsä lahjana uudelleen kasvissyöjäksi. Kolmas antoi lainaan legendaarisen Saarroksissa-tv-sarjan DVD:itä. Hienoja korttejakin sain monta.

Tällaiset lahjat ovat hienoja. Parasta kuitenkin oli se, että niin moni ystävä ja kaveri tuli paikalle juhlimaan kanssani. Kiitos!




Sunnuntaina lepäilimme, vietimme Tampereen päivää käymällä kaupungilla ja pidimme bileiden rääppiäisiä syömällä ylitse jäänyttä ruokaa.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

Leave a Reply