Viikko 44: Puhemiehen matkassa Japanissa

Matkakuvia voi katsoa kuvasivuillani.

La 28.10.
Eduskunnan puhemiehellä on tapana reissata vierailemassa muissa parlamenteissa ja edistämässä maiden välisiä suhteita. Usein matkaan otetaan edustava joukko väkeä eri eduskuntaryhmistä.

Niinpä kun vihreälle eduskuntaryhmälle tuli pyyntö nimetä edustaja puhemiehen Japanin-matkan delegaatioon, ilmaisin heti kiinnostukseni. Matka oli ajoitettu eduskunnan istuntovapaaviikolle, joten sen takia ei tarvinnut edes olla töistä poissa.

Delegaatiosta tuli varsin arvovaltainen, sillä puhemies Lipposen ja eduskunnan pääsihteerin Seppo Tiitisen lisäksi matkaan lähtivät sekä demarien (Jouni Backman) että kokoomuksen (Jyri Häkämies) eduskuntaryhmien puheenjohtajat.

Vaikka Japani on yksi maailman turvallisimpia maita, mukana oli myös kaksi turvamiestä! Työsuojelusyistä sama henkilö ei voi kuulemma toimia turvamiehenä koko viikkoa aamusta iltaan, joten henkilöä vaihdettiin matkan puolivälissä. Ehkä Japanissa olisi silti tullut toimeen ilman turvamiestä, sillä niin on eduskunnan matkoilla pärjätty mm. Meksikossa ja Keniassakin.

Kysyin hyvissä ajoin eduskunnalta, olisiko matkalle mahdollista saada japaninkielisiä käynttikortteja. Japanilaiset ovat tunnetusti maailman käyntikorttiobsessoitunein kansa.

Ensin kortteja ei kuulemma voinut teettää, koska näyttäisi hassulta, jos minulla olisi ne mutta muilla delegaation jäsenillä ei. Lupa kuitenkin heltisi myöhemmin, joten käännätin kortin ja sain sen painettua eduskunnan kautta.

Ilmeisesti hanke huomattiin hyödylliseksi laajemminkin, sillä eduskunta teetti kuitenkin lopulta kortit koko delegaatiolle – mukaan lukien minulle. Niinpä minulla oli matkassa kaksi pakkaa erinäköisiä japaninkielisiä kortteja, joissa sukunimeni oli translitteroitu eri tavoilla.

Matkanteko alkoi Helsinki-Vantaan kentän VIP-tiloista. Kaikesta päätellen VIP-ihmisten ei odoteta saapuvan bussilla, sillä pysäkiltä oli hankala päästä tiloihin.

Tästä mainitessani kentän työntekijä totesi tyytyväisenä, etteivät tavalliset matkustajat eksy alueelle. VIP-matkustajan mielenrauha voisikin järkkyä, jos lasin toisella puolella näkisi tavallisen kansalaisen.

Lähtö viivästyi, koska kone jouduttiin vaihtamaan teknisen vian takia. Kertasin odotellessa japania. Lähtöselvityksestä ei tarvinnut murehtia, sillä kaikki hoidettiin puolestamme.

Lento oli ikävin mahdollinen: yölento itään. Jos ei pysty nukkumaan hyviä yöunia Suomen aikaan iltapäivällä, menettää käytännössä yhden yön. Minun on vähän vaikea olla skarppina, jos kokonainen yö on jäänyt väliin.

Inhoan yölentoja myös toisesta syystä. Niiden on todettu lämmittävän ilmastoa vielä tavallisiakin lentoja enemmän.

Su 29.10.
Unettoman yön jälkeen saavuimme Tokioon aamulla alkuperäisestä aikataulusta jäljessä. Täälläkään aikaa ei tuhraantunut muodollisuuksiin, vaan meidät kiidätettiin jonojen ja passien tarkastusten ohi. Tähän sai viikon aikana tottua: joka paikassa oli tukuittain ihmisiä huolehtimassa matkan joutuisuudesta.

Meidät kuljetettiin kaupunkiin pikkubusseilla. Matkustin samalla kyydillä Tiitisen kanssa. Juttelimme Yhdysvaltain politiikasta ja hän kertoi pääministerin taannoisesta Japanin-vierailusta.

Viime käynnin jälkeen olin ehtinyt unohtaa, että Tokio on kaupunkina paitsi hyperurbaani, myös aika harmaa. Ei siis ihme, että Suomessa vierailulla olleet tokiolaisopiskelijat pitivät Helsinkiä kauniina ja viihtyisänä.

Ohjelmaan oli hotelliin majoittumisen ja hetken levon jälkeen merkitty järjestetty ostosretki. Se kuulosti pahimmanlaatuiselta ajan haaskaukselta, joten lähdin itsekseni metrolla kaupungille.

Menin ensin Shibuyassa lounaalle. Japanissa ruokailua hankaloittaa se, ettei kukaan puhu englantia ja ruokalistatkin ovat vain japaniksi. Toisaalta hommaa helpottaa se, että usein aterioista on nähtävillä muoviset näköisversiot.

Selitin tarjoilijalle japaniksi, mitä olen vailla. Keskustelu meni suunnilleen näin:

Minä: “Hei, olen kasvissyöjä. Onko teillä jotain kasvisruokaa?”

Tarjoilija: #### ##### ####### ## ######### ####### ### ######### ### ###### ## ######### ####### ##.

Minä: Ööö… “En syö lihaa enkä kalaa.”

Tarjoilija: ####### ## #### ##### ####### ## ######### ####### ### ######### ### ###### ## #########.

Minä: Just. “Onko tämä kasvisruokaa? (osoittaa muovista näköisruokaa ikkunassa)

Tarjoilija: ###### ## ######### ####### ## #### ##### ####### ## ######### ####### ### ######### ###.

On sinänsä rohkaisevaa, että ihmiset ymmärtävät alkeellista japaniani. Vielä parempi kuitenkin olisi, jos itsekin ymmärtäisin, mitä he sanovat.

Päädyin kokeilemaan onneani ja tilasin enimmäkseen kasvisruoalta näyttävän sapuskan. Ruoka oli ihan hyvää, mutta osa siitä jäi arveluttamaan. Sain tarjoilijalta selvitettyä, että epäilyttävä osa oli surimia. Myöhemmin kuulin, että surimi tehdään kalasta.

Lounaan jälkeen kiertelin tavaratalossa ostamassa tuliaisia. Kuinka ollakaan, ostokseni keskittyivät lasten osastolle.

Ostin kämppäkaverilleni pehmo-Totoron (Ghiblin anime-elokuvasta tuttu karvainen ja pyöreä olento), yhdelle ystävälleni muovisen Gameran (vähän niin kuin Gojira mutta kilpikonna) ja toiselle pehmopupun (alkujaan hollantilaissyntyinen Nijntje). Eduskunnan vierustoverilleni Sumuvuoren Johannalle ostin bling bling -henkisen Hello Kitty -käsilaukun.

Maailman suurimpiin kuuluvat tokiolaistavaratalot ovat houkutuksia täynnä, mutta minulle varsinainen shoppailun pyhättö on HMV:n valtava levykauppa. Ostin Squarepusherin vain Japanin markkinoille tarkoitetun version Hello everything -levystä, Mike & Richin (aka Squarepusher ja Aphex Twin) levyn Expert Knob Twiddlers sekä Four Tetin remix-tuplan. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin varmaankin sortunut ostamaan lisää.

Matkan ensimmäinen virallinen ohjelmaosuus oli perehdytys ja päivällinen Suomen lähetystössä. Nukkumattoman yön jälkeen oli työn ja tuskan takana olla pilkkimättä. Pääsimme onneksi ihmisten aikoihin nukkumaan.

Ma 30.10.
Vierailun ohjelma alkoi maanantaina topakasti. Ensin kuulimme NEDOn (paikallinen TEKES) ja METIn (paikallinen KTM) edustajia teknologia- ja energiapolitiikasta.

Japani on lähes yksinomaan tuontienergian varassa, sillä vain 4 % energiasta tuotetaan kotimaisista lähteistä. Toisaalta maa on maailman energiatehokkaimpia, mikä vähentää tuontiriippuvuutta. Japanin energiaintensiteetti on vähän yli puolet EU:n ja kolmannes Yhdysvaltain vastaavista.

Vuoteen 2030 (vrt. Vanhasen hallitus: 2012) ulottuvassa energiastrategiassa tavoitteina on parantaa energiatehokkuutta (mitattuna talouden energiaintensiteetillä) 30 % ja pitää ydinvoiman osuus 30–40 %:ssa. Öljyriippuvuus yleensä pitäisi painaa alle 40 %:n ja kuljetuksissa alle 80 %:n, ja japanilaisten yritysten osuutta öljyn tuonnissa pyritään kasvattamaan nykyisestä 15 %:sta 40 %:iin.

Maahan on tarkoitus rakentaa kymmenen ydinvoimalaa lisää. Kymmenen voimalaa 25 vuodessa liki 130 miljoonan asukkaan maassa on suhteessa paljon vähemmän kuin Suomen viidelle miljoonalle ihmiselle rakennettava maailman suurin ydinvoimala.

Japani satsaa hyötöreaktorien (fast-breeder) kehittämiseen, vaikka kaupalliseen käyttöön teknologia odotetaan saatavan vasta vuonna 2050. Jos siis hyvin käy, hyötöreaktorit tuottavat sähköä silloin, kun olen 73-vuotias. Jostain syystä valtiot haluavat tahkota miljardeja hamassa maailmanlopussa ehkä realisoituiviin ydinvoimaloihin sen sijaan, että satsattaisiin tosissaan uusiutuvien kaupallistamiseen tässä ja nyt.

Toki uusiutuvankin energian tuotantoa halutaan lisätä – tarkemmin sanottuna tuplata nykyisestä. Kasvun odotetaan tulevan erityisesti aurinkosähköstä, tuulesta ja jätteistä. Maassa on käytössä ostovelvoite (renewable portfolio standard, RPS), joka on verrattavissa Ruotsin vihreiden sertifikaattien järjestelmään.

Japani on aurinkosähkön suurvalta. Maailman viidestä suurimmasta valmistajasta neljä on japanilaisia. Aurinkosähköjärjestelmien hinta on laskenut viiden viime vuoden aikana neljänneksellä. Vuoteen 2030 mennessä on tarkoitus tuplata järjestelmien tehokkuus ja pudottaa aurinkosähkön hinta noin viidennekseen nykyisestä.

Siinä missä meillä halutaan vähentää tuontia Venäjältä, Japani haluaa lisätä sitä, sillä nyt 80–90 % öljystä tulee riskialttiista Lähi-idästä. Maa luottaa nesteytetyn maakaasun eli LNG:n tuontiin tankkereilla.

Japani kokee jääneensä Kiinan aggressiivisen resurssidiplomatian jalkoihin. Maa on satsannut suhteisiin Keski-Aasian ja Afrikan öljyntuottajavaltioiden kanssa. Japani pyrkii myös auttamaan Itä- ja Kaakkois-Aasian maita energiankäytön tehostamisessa.

Lounaan meille tarjosi paikallinen EK eli Keidanren. Yleensä ottaen Japanissa ei olla ylettömän kiinnostuneita EU:sta, sillä Yhdysvallat ja Kiina ovat ulko- ja talouspolitiikassa etusijalla. Siksi olin yllättynyt siitä, kuinka tarkkaan Keidanrenissa oli seurattu EU:n integraatiota ja markkinoita. Puhetta tuli myös matkailusta.

Lounaalta meidät kiidätettiin Japanin muhkeaan parlamenttiin. Meitä seurasi talossa joka paikkaan toista kymmentä virkailijaa, joilla oli valkoiset univormut ja isot hatut.

Tapaamisissa oli useita nuoria naisia tarjoilemassa vihreää teetä ja makeisia sekä valmiina hyppäämään pienimmästäkin sormen heilautuksesta. Tähän sai matkan aikana tottua.

Ensin tapasimme parlamentin alahuoneen puhemies Konoa, varapuhemiestä ja edustajia. Muodollisessa juttutuokiossa vaihdettiin ajatuksia diplomaattisesti. Kuvio oli sama parlamentin ylähuoneen tapaamisessa, jossa paikalla oli puhemies Oogi ja muita edustajia.

Keskusteluissa nousivat esiin mm. Pohjois-Korean tilanne ja ydinaseiden leviäminen. Maltoin olla kysymättä siitä, miten Japanin ja Suomen satsaus lisäydinvoiman rakentamiseen tukee ydinaseiden leviämisen suitsimista. Eivät Iranin, Pakistanin ja Saudi-Arabian kaltaiset maat sattumalta ole kiinnostuneet ydinvoimasta.

Nähtyämme pikaisesti ala- ja ylähuoneiden juhlavat istuntosalit meitä jo saateltiin vauhdikkaasti parlamentin omaan museoon, jossa Lipponen avasi Suomen eduskunnan satavuotisjuhlanäyttelyn. Annoin pamflettini lahjaksi parlamentin ylähuoneen suomalaissyntyiselle jäsenelle Marutei Tsuruselle.

Koko matkan ylellisin tilaisuus oli illalla, kun puhemies Kono isännöi edustusasunnossaan päivällistä. Käytössämme oli puolen tusinaa tulkkia, ja sokkeloisen talon jokaisessa kulmassa odotti koko päivällisen ajan joku siltä varalta, että joku vieraista saattaisi tarvita jotain. Noin kahdeksan ruokalajin aterialla yksi annoksista oli koristeltu kullalla (sic!). Jätin kullan kuitenkin syömättä.

Ruokailupöytä oli ovela myönnytys länsimaisille pökkelöjaloille. Äkkiseltään näytti siltä, että ruokailijat istuisivat tatamilla, mutta pöydän alla olikin tila, jonne jalat saattoi tunkea. Ruokailijan kannalta tilanne oli siis sama kuin tuolissa istuessa.

Päivällisellä huomasi hyvin japanilaisen dikotomian: virallisissa yhteyksissä ollaan yliampuvan hillittyjä ja kohteliaita, mutta epämuodollisissa tilanteissa heittäydytään korostetun rennoiksi. Ruokapöytäkeskusteluissa mm. vertailimme Japanin ja Suomen koulutus- ja työllisyystilanteita. Suosikkiaihe tuntui kuitenkin olevan kasvissyöntini.

Syömisestä puheen ollen Amsterdamin Okurassa johtajana työskentelevä ystäväni oli järjestänyt minulle hotellihuoneeseen hedelmiä. Koska olin yllättävän pirteällä tuulella, lähdin vielä lähetystön työntekijän kanssa yhdelle J-pop-baariin Shibuyaan.

Yö oli hieman ahdistava. Kävin kyllä ajoissa nukkumaan, mutta sain aikaeron takia unta vasta neljältä aamulla (eli kymmeneltä illalla Suomen aikaa). Lounaalla meitä isännöi NTT:n (Japanin TeliaSoneran) väki. Puhuimme mm. globaalien standardien luomisesta ja ICT:n käytöstä hyvinvointipalvelujen tukena.

Ti 31.10.
Toisen arkipäivän ohjelma alkoi ulkoasianvaliokunnan tapaamisella, jossa puhuttiin mm. Japanin yrityksestä päästä YK:n turvallisuusneuvoston pysyväksi jäseneksi. Suomella ja Japanilla on molemmilla iso naapuri, jonka kehityksestä on syytä olla huolissaan, joten kysyin keinoista tukea maiden demokratisoitumista. Demokratiaa ei voi viedä, mutta auttaa voi.

Lounaalla meitä isännöi NTT:n (Japanin TeliaSoneran) väki. Puhuimme mm. globaalien standardien luomisesta ja ICT:n käytöstä hyvinvointipalvelujen tukena.

Iltapäivälle oli merkitty vapaa-aikaa ruhtinaallisesti eli noin kolme varttia. Siksi aikaa meidät tuupattiin Ginzan tylsille ostoskaduille. Kävelin läheiseen puistoon katsomaan Gojiran patsasta.

Seuraavaksi pääsimme kuuntelemaan Lipposen puhetta paikallisen ETLAn seminaarissa. Hän esitteli Suomen menestyksen salaisuutta hakien vauhtia kaukaa historiasta. Haasteista ja ongelmista hän ei katsonut tarpeelliseksi puhua.

Illan jo pimennyttyä meillä oli vielä tilaisuus tavata ulkoministeri Aso. Lupsakka ministeri puhui virkistävän suoraan. Herranpelko on yksi tauteja, joista en ole koskaan kärsinyt, mutta oli silti hieman tutisuttavaa tavata yhden maailman merkittävimmän maan yksi merkittävimmistä ministereistä.

Illan päätteeksi lähetystössä oli vielä suurlähettilään isännöimä buffet-päivällinen. Paikalle oli tullut kohtuullisen iso porukka paikallisia vaikuttajia ja Tokiossa asuvia suomalaisia.

Ke 1.11.
Matkan tehokkuusajattelulle sopivasti myös aamiainen oli valjastettu kokoustamiseen. Tapasimme parlamentin Suomi-ystävyysryhmän väkeä, jota johti valtiovarainministeri Omi. Vetää vähän hiljaiseksi, että valtiovarainministeri vaivautuu vetämään Suomi-ystävyysryhmää.

Aamiainen oli lämminhenkinen, mutta sen taustalla oli paljon näkymätöntä työtä. Jokaisessa matkamme tilaisuudessa meidät oli plaseerattu tarkoin nimikyltteineen ja pöydille jaettu kartta istumapaikoista – toki erikseen japaniksi ja englanniksi.

Meitä saattoi koko ajan neljä ulkoministeriön virkailijaa, joilla oli kirjaimellisesti minuutilleen merkityt aikataulut kunkin päivän eri vaiheista. Paksussa lehtiössä oli myös kunkin osion osanottajista lista, johon ruksattiin ihmiset sitä mukaa, kun he saapuivat paikalle.

Aamiaiselta meidät kiidätettiin päärautatieasemalle, josta hyppäsimme shinkansen-luotijunaan kohti Nagoyaa. Alueellisen rautatieyhtiön edustaja oli järjestänyt meille käynnin pikkuruiseen ohjaamoon. Hieno kokemus.

Nagoyassa majoituimme rautatieaseman päälle rakennettuun monikymmenkerroksiseen hotelliin. Japanissa asemien merkitys keskeisinä ihmisvirtojen solmukohtina on ymmärretty ja niiden yhteyteen rakennettu hotelleja ja ostoskeskuksia. Samoin on toimittu mm. Hollannissa. Ehkä Suomessakin joskus tajutaan sama.

Nagoyasta alkoi pitkähkö bussimatka Toyota Cityyn. Reissun kohdetta ei liene vaikea arvata. Matkalla pysähdyimme syömään eurooppalaista lounasta, jonka lomassa Backman hauskuutti esittämällä arvoituksia. Niistä seurue sai nauttia lukuisia kertoja myöhemminkin matkan aikana.

Toyota Cityn seudulla on lukuisia Toyotan tehtaita, joista kukin on melkein pienen suomalaiskaupungin kokoinen. Niinpä liikuimme Tsutsumi-tehtaan alueella bussilla.

Tehtaan lyhyen kalvoesittelyn jälkeen pääsimme kiertokäynnille. Vaikka tehtaassa oli toki paljon automatiikkaa, se oli vähän yllättäen työvaltaisempi (ja sekavampi) kuin monet näkemäni suomalaistehtaat. Tehdas ei ollutkaan uusimmasta päästä. Kukin liukuhihnan työntekijä teki useita eri tehtäviä, jolloin työasennotkin oletettavasti vaihtelivat riittävästi.

Tehdaskierroksen jälkeen jatkoimme Toyotan konttorille yrityksen yleisesittelyyn. Toyotalla on 90 % Euroopan hybridimarkkinoista, ja ainoat Suomessa myytävät hybridit ovat Toyotan ja sen rinnakkaismerkin Lexuksen autoja.

Nykyiset hybridiautot toimivat sähkön lisäksi bensalla, mutta dieselhybrideissä päästäisiin vielä alhaisempaan polttoaineen kulutukseen. Japanin markkinoilla on jo dieselhybriditekniikalla toimivia kuljetusautoja, ja henkilöautojakin lienee tulossa. Toyota suunnittelee myös ns. plug-in-hybridejä eli autoja, joiden akkuja voi ladata verkkovirralla.

Toyotan tavoitteena on ensin puolittaa hybridien kustannukset ja sitten leikata kuluja edelleen niin, että päästään vain kolmasosaan nykytasosta. Tämä tekisi hybrideistä hyvin kilpailukykyisiä tuhluriautojen kanssa.

Esittelyn jälkeen pääsimme vielä katsomaan autoja Toyotan show roomissa eli esittelyalueella. Keskityin hybridimalleihin, joita Suomen markkinoilla ei ole saatavilla. Ei niin, että kaipaisinkaan meille hybridikaupunkimaasturia, jossa hybridin energiatehokkuuden mitätöi auton absurdi ja useimpiin käyttötarkoituksiin täysin ylimitoitettu koko. Lisää kaupunkimaastureista täällä.

Illalla Suomen Nagoyan-kunniakonsuli isännöi vielä hotellilla päivällisen. Juttelin vieressäni istuneen alueellisen junayhtiön edustajan kanssa raideliikenteestä. Hänen mielestään Japanin rautateiden luotettavuuden, tehokkuuden ja turvallisuuden salaisuus on vertikaalinen integrointi: sama firma vastaa kaikesta radoista suunnittelun ja kaluston kautta operointiin.

To 2.11.
Viimeinen täysi päivä Japanissa oli varattu aiheellisesti maan muinaiseen historiaan tutustumiseen. Matkustimme junalla piakkoin 1 300-vuotisjuhliaan viettävään Naraan, maan entiseen pääkaupunkiin.

Ensimmäisenä tutustuimme Toodai-ji-temppeliin, joka tunnetaan maailman suurimmaksi väitettynä puurakennuksena – ja sen alueella asustavista yli tuhannesta kesystä peurasta. Ostin pikkusiskolle tuliaisiksi eläintä esittävän pörröisen kukkaron.

Temppelin sisällä oli jättimäinen Buddhan patsas. Katsoimme mallia isännästämme ja suoritimme seremonian, johon kuului suitsukkeen polttaminen ja pieni kumarrus kädet yhteen liitettyinä.

Lounaalla meille esiteltiin Naran 1 300-vuotisjuhlan suunnitelmia. Juhlan logona on punainen käsi, joka länsimaissa tulkittaisiin kieltomerkiksi. Buddhalaisen tradition mukaan se tarkoittaa kuitenkin tervetulotoivotusta. Lost in translation…

Temppelien välisenä aikana kävimme Wakakusa-vuorella, jonka laella otettiin asiaankuuluva ryhmäkuva. Maisemat olivat kauniita. Vuorelle olisi tosin ollut mukavampi kävellä kuin tulla bussilla.

Päivän temppeli numero kaksi oli Hooryuu-ji, jonka alueella on puolestaan maailman vanhimpiin kuuluvia puurakennuksia. Sen pihalla kiemurteli loputtoman tuntuisia nauhoja lähes identtisen näköisiä koulupukuisia tyttöjä. Mahtaakohan opettaja huomata, jos yksi sadasta puuttuu joukosta? Ostin pienen rukousnauhan.

Temppelivierailun jälkeen meille jäi pari kymmentä minuuttia shoppailuun. Kiertelin läheisillä kujilla ja ostin pehmiksen. Toisessa liikkeessä jäätelöä mainostettiin isolla, myrkynvihreällä muovitötteröllä. Se tuskin houkuttelee ostoksille niitä, jotka eivät ole tottuneet vihreältä teeltä maistuvaan jäätelöön.

Narasta matkustimme bussilla Kiotoon, jossa majoituimme taas prameaan hotelliin. Matkan viimeinen ehtoollisen tarjosi Kioton Suomi-ystävyysseura. Se oli samalla matkan hienoin.

Autenttisen ruoan tarjoilivat geishat, ja perinteisessä talossa oli kaunis japanilainen puutarha. Ruokalajien välissä geishat esittivät meille laulua, soittoa ja tanssia.

Kaiken kukkuraksi seurana oli Suomessa joskus vuosikymmeniä sitten asunut mies, joka puhui yhä virheetöntä suomea ilman ulkomaalaista aksenttia. Mykistävä suoritus.

Pe 3.11.
Perjantaina meidän piti lentää takaisin Suomeen illaksi. Emme lentäneet.

Aamulla kuulimme, ettei lentokoneemme saapunutkaan Tokioon teknisen vian takia. Paikalliset virkailijat aloittivat kuumeisen kännykkärumban ratkaisun etsimiseksi. Yhtenä vaihtoehtona oli jäädä Kiotoon ylimääräiseksi yöksi.

Lopulta päädyimme lentämään Tokiosta Suomeen Bangkokin kautta. Maantieteellisesti reitissä ei ole mitään järkeä, mutta ilmeisesti yhteyksiä rajoitti halu pitää suuri ryhmän kasassa ja se, mitkä lentoyhtiöt kuuluvat mihinkin yhteenliittymään.

Lähtiessämme hotellista pihalle tuli viisi hotellin työntekijää vilkuttelemaan ja pitämään valtavaa näkemiin-banderollia. Sitä ei näe Suomessa ihan joka päivä. Ylellisissä hotelleissa parveili muutenkin ympärillämme henkilökuntaa tuplasti enemmän kuin keskivertosuomalaishotellissa on yhteensä.

Ensin siis matkustimme busseilla Kiotosta Osakan kentälle, jossa lounastimme. Listan ohi tilatussa kasvissushissani oli majoneesia, mitä en pitänyt erityisen onnistuneena ideana.

Osakasta lensimme Tokion kotimaiselle Hanedan kentälle. Sieltä taas matkustimme toista tuntia autoilla kansainväliselle Naritan kentälle.

Japanissa autolla ajamista hidastavat usein ruuhkat. Pulmaan on toki kehitetty tekninen ratkaisu: liikennetietoja välittävä GPS-laite. Vehkeen ruudulta näkee ruuhkautuneet tiet ja ehdotukset vaihtoehtoisista reiteistä.

Naritan kentällä hyvästelimme meitä tunnollisesti paimentaneet ulkoministeriön virkailijat. Lento Bangkokiin sujui mukavasti. Katsoin hieman ahdistavan Hämärän vartija -elokuvan (Scanner Darkly). Thai Airways ei osoittautunut maineensa veroiseksi.

Bangkokin vielä hieman keskeneräisellä uudella kentällä kävelimme toista kilometriä lentoyhtiön odotustilaan. Pääsin vihdoin lukemaan kommunikaattorilla sähköpostia, sillä suomalaiset puhelimet toimivat Thaimaassa normaalisti – toisin kuin Japanissa, jonka verkko on omanlaisensa.

La 4.11.
Lopulta 30 tunnin matkustamisen jälkeen pääsimme Suomeen aamukuudelta yli puoli vuorokautta alkuperäisestä suunnitelmasta jäljessä. Yöunet jäivät jälleen vähiin. Jos oletuksena pitää seitsemän tunnin yöunia, onnistuin viikon matkan aikana keräämään univelkaa kymmenisen tuntia.

Mikäs sopisikaan paremmin 30 tunnin matkustamisen päälle kuin puhujakeikka Eurajoelle? Matkustin siis vielä bussilla Helsinki-Vantaan kentältä Tikkurilaan ja sieltä junalla Tampereelle. Perillä kävelin kimpsuineni kotiin laittautumaan, kävelin takaisin asemalle, matkustin junalla Poriin ja siellä kävelin taas torille yhteisbussikuljetukseen.

Satakunnan journalistien tilaisuus pidettiin komeassa kartanossa. Ensin alusti Journalistiliiton tuoreehko puheenjohtaja, sitten keskustelin paneelissa energiasta paikallisen demarikollegan Reijo Kallion ja Sacotecin Antti Zittingin kanssa. Aikaa oli niin vähän, että keskustelu jäi raapaisuksi.

Sitten porilainen ystäväni tulikin hakemaan ja heitti minut Porin asemalle. Sieltä junalla kotiin Tampereelle ja zzzzzzzzz….

Sunnuntaina pidin vapaapäivän.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin