Viikko 7 (12.–18.2.): Moraalinen krapula iskee

Viimeinen istuntoviikko ennen vaaleja alkoi Vammalassa. Paikalliset vihreät näyttivät siellä Eve Asikaisen johdolla Al Goren Epämiellyttävä totuus -dokumentin.

Olin nähnyt elokuvan kerran aiemmin Tampereella järjestämässäni näytöksessä ja kuullut Goren puhuvan Helsingissä, mutta katsoin dokumentin muistin virkistykseksi vielä uudelleen. Kyllä se edelleen hätkähdytti, vaikka asiat olivat enemmän kuin tuttuja.

Näytöksen jälkeen alustin lyhyesti ilmastotieteen tuoreista kuulumisista ja ilmastonsuojelun mahdollisuuksista. Sen jälkeen odottelin paluubussia Tampereella kaakaomukin ja mobiilisähköpostin äärellä.

Tiistaina jätin poikkeuksellisesti Helsingin väliin, koska olin ilmoittautunut Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan vaalipaneeliin. Keskustelu pyöri paljon opintososiaalisten etuuksien ympärillä, mutta panelisteja tentattiin myös mm. maahanmuutosta, omaishoidosta ja veropolitiikasta.

Illalla tukiryhmäni tapasi Telakalla. Kävimme läpi vaalimateriaalia ja päätimme, että en pyynnöstä huolimatta lähde tuomaroimaan Miss Tampere -kisoja. Naisten ulkonäön punnitseminen epäterveiden kauneusihanteiden perusteella ei oikein ole minun juttuni.

Keskiviikkona ehdin poiketa hätäisesti WWF:n ja talousvaliokunnan seminaarissa, jossa esitetiin Virtaa tulevaisuuteen -hankkeen visioita kestävästä energiatulevaisuudesta. Hankkeen loppuraportin keskeinen viesti on, että Suomessa voidaan vähentää ilmastopäästöjä 30 % vuoteen 2020 mennessä ilman lisäydinvoimaa.

Jouduin lähtemään tilaisuudesta kesken ehtiäkseni vihreiden omaan seminaariin puhumaan ilmastonsuojelusta ja bisneksestä. Alustin siitä, miten monet ulkomaiset suuryritykset ovat heränneet vaatimaan tiukkoja päästötavoitteita ja valtion ohjausta. Puhuin myös ilmastonsuojelun hyödyistä ja taloudellisesti tehokkaista tavoista vähentää päästöjä.

Täysistunnon jälkeen edustin vihreitä Ystävyysseurojen liiton paneelikeskustelussa kulttuurikeskus Caisassa. Melko yksituumaisessa paneelissa mm. puolustin pieniä yhdistyksia ja puhuin ystävyysseurojen merkityksestä globalisaation aikakaudella.

Illaksi palasin Tampereelle käytännössä vain nukkumaan, sillä aamulla piti herätä kuudelta. Aamulehti järjesti vaalikauden viimeisen junaparlamentin eli pirkanmaalaisten edustajien juttutuokion pendolinossa Helsinkiin. Pohdin Minna Sirnön (vas), Mikko Alatalon (kesk), Pia Viitasen (sd) ja Marja Tiuran (kok) kanssa vaalikauden suurimpia saavutuksia ja pettymyksiä.

Junaparlamentista jatkoin teemaan sopivasti Pro Rautatien raideliikenneaiheiseen paneeliin. Painotin tarvetta korottaa ratojen kunnossapidon määrärahoja reippaasti, jotta ratojen kuntoa – ja samalla junien nopeuksia – saadaan nostettua.

Avustajani Ansku oli päivän poissa vastaanottamassa sademetsienpelastusretkeltä Indonesiasta palaavaa puolisoaan. Se ei liiemmin haitannut, sillä päivän ainoa ohjelmanumeroni eduskunnassa oli eduskuntaryhmän kokous – viimeinen tällä vaalikaudella.

Minulla on ollut tiukka linja julkisuuden suhteen. Annan haastatteluja ja osallistun ohjelmiin, jos ja vain jos saan puhua niissä työstäni ja tärkeistä yhteiskunnallisista asioista. Yksityiselämäni olen pitänyt poissa julkisuudesta – muutenhan se olisikin julkisuuselämää.

Rajanveto on välillä ollut vähän haastavaa. Tällä kertaa harkintani petti pahemman kerran.

Erehdyin nimittäin suostumaan MTV3:n Ruben & Joonas -show’n vieraaksi, koska uskoin voivani puhua viihteen varjolla myös vähäsen politiikasta. Kysymykset luvattiin nähtäväksi etukäteen.

Lopputulos oli muuta kuin odotin. Isäntäni Ruben Stiller pystyi lämpiössä juttelemaan vartin tiukasti politiikasta – ja itse ohjelmassa vartin ilman viittaustakaan politiikkaan.

Etukäteen lähetettyä ilmastokysymystä oli turha toivoa. Sen sijaan Ruben keksi tentata, kuinka monta kertaa viikossa seksiä on tarpeeksi. Sitä vartenko istunkin eduskunnassa, jotta minun pitäisi ottaa tällaisiin kysymyksiin kantaa?

Nauhoituksen päätyttyä iski moraalinen krapula. Moni varoitti minua ennalta show’sta, mutta koska en itse katso tuotakaan tv-ohjelmaa, en tajunnut ottaa varoituksia tosissaan. Naiivisti myös uskoin, että jos ohjelmaan kutsutaan kansanedustaja, juontajaa saattaisi kiinnostaa kysyä esimerkiksi yksi kysymys, joka jotenkin koskettelisi politiikkaa.

Manasin myös omaa taitamattomuuttani. Joku nokkelampi olisi rakentanut järjettömimmästäkin törkykysymyksestä aasisillan pätkätyöläisten ongelmiin, ilmastonsuojeluun tai perustuloon. Minä vain vastasin suoraan siihen, mitä kysyttiin.

Sinänsä oli huojentavaa saada palautetta, jonka mukaan pärjäsin kaikesta huolimatta ihan hyvin. Mutta tavallaan oli kahta kauheampaa kuulla seuraavana päivänä kollegoilta kehuja ohjelmasta – ikään kuin olisi aivan luonnollista, että kansanedustaja ottaa tv:n lätinäohjelmassa kantaa ihmisten seksifrekvenssiin.

Kioton pöytäkirjan voimaantulon kaksivuotispäivänä tapasin eduskunnassa paitsi köykäisiä talk show -ohjelmia katsovia kollegoita, myös öljyteollisuuden edustajia. Puhuimme vihreiden tuoreesta öljyriippuvuusohjelmasta. Yksimielisyyttä ei toki saavutettu, mutta keskustelu oli antoisaa.

Päivän aikana tuli tieto, jonka mukaan hallitus ei suostunut tukemaan EU:n omaa tavoitetta päästöjen vähentämisestä 20 %:lla vuoteen 2020 mennessä. Äänessä olivat erityisesti keskustalaiset ministeri Pekkarinen ja Vanhanen.

Heiltä oli ilmeisesti jäänyt lukematta puolueen oma vaaliohjelma. Siinä kun todetaan sanatarkasti: “Suomen on tuettava Euroopan unionin tavoitetta kasvihuonekaasujen vähentämiseksi vuoteen 2020 mennessä 20 %:lla vuoden 1990 tasosta. Jos unionin ulkopuoliset maat sitoutuvat vastaaviin vähennyksiin, EU:n vähennystavoite voi kasvaa vielä merkittävästi.

Vaalilupauksia on petetty usein, mutta harvoin sentään ennen vaaleja. Kepu osoittautui taas maineensa veroiseksi.

Julkaisinkin Tarja Cronbergin kanssa tiedotteen, jossa suomimme hallitusta EU:n ilmastonsuojelun jarruttamisesta. Yhtenä päivänä ministerit päivittelemät ilmastonmuutoksen uhkia, toisena vastustavat toimenpiteitä, joilla ilmastonmuutos saataisiin torjuttua.

Lauantaina kävin Pauli Välimäen ja Ulriikka Aarnion kanssa kuvattavana yhteisiä ulkomainoksia varten. Kuvauksesta siirryin Sorsapuistoon vihreiden laskiaistapahtumaan.

Puhuin siellä aiheeseen sopivasti lumen puolesta. Lahjoitin tilaisuuden vaihtotorille viime kesän pyöräkiertueelta ostamani ja jo liki kulttimaineeseen nousseen oravakuvioisen säilytysastian. Onnea voittajalle!

Illalla pyörähdin Telakalla Arkivihreiden bileissä. Juutuin tosin pitemmäksi aikaa alakertaan kuuntelemaan DJ Aleksia ja Tuomas Toivosen live-settiä. Suosittelen.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

One Response

  1. Katsoin rubenin ja joonaksen, koska tiesin, että olet vieraana siellä. Kysymykset todella olivat uskomattomia(vaikkei muuta oikeastaan olisi voinutkaan odottaa, niin kuin jo taisit sanoakin), mutta pärjäsit loistavasti! Linjasi pitää yksityisasiat yksityisasioina on aivan oikea, ja varmasti siun hommissasi siitä on vaikea pitää kiinni. Haluaisinkin toivottaa sinulle voimia ja rohkeutta jatkossakin osallistua tuollaisiin hölmöihin ohjelmiin. Niillä tavoittaa kuitenkin ihmisiä. Koska pystyit noin hyvin vastaamaan tuollaisiin kysymyksiin, ei sinulla ole niissä mitään hätää.

    Välillä tuntuu, että vaalitenttaajat ne vasta asiattomia ovatkin. En tajua, minkä takia niiden ykkösen tenttaajien piti jakaa teille, siis sinulle ja Cronbergille, niitä viissatasia. Se oli jotenkin ihan mautonta typeryyden lisäksi.

    Olen niin iloinen sinunlaisestasi kansanedustajasta.

    :) Niin ja se umpiepäsosiaalisuus-vastaus oli ehkä parasta ikinä!

    Ystävällisin terveisin,
    emma

Leave a Reply