Politiikan käsikirjoitus uusiksi

Politiikassa on useita tympäännyttäviä piirteitä. Yksi niistä on väkinäinen jako hallitukseen ja oppositioon.

Eduskunnan keskustelut voi usein tiivistää lyhyeen: hallituksen edustajat kiittelivät ja opposition edustajat arvostelivat hallituksen esitystä. Vaalien jälkeen vuorosanat ovat samat, mutta näyttelijät vaihtavat rooleja.

Todellisuudessa kaikissa esityksissä on vahvuutensa ja heikkoutensa. Ei ole rintamakarkuruutta hallituslaiselta punnita myös haasteita ja riskejä. Vastaavasti oppositiolaiselta ei ole heikkoutta myöntää hallituksen esityksen ansiot.


Toinen väsyttävä tapa on kritisoida muita puolueita viran puolesta. Vaihteen vuoksi voisi kokeilla myös kiittämistä silloin, kun siihen on aihetta. Ja usein on.

Esimerkiksi asuntoministeri Vapaavuori (kok) on osoittanut tehtävässään poikkeuksellista näkemyksellisyyttä ja johtajuutta. Vapaavuori on tonttinsa parhaiten hoitaneita valtioneuvoston jäseniä Suomen poliittisessa lähihistoriassa – lähes täyden kympin ministeri.

Ympäristöministeri Lehtomäen (kesk) luonnonsuojelukantoja kritisoitaessa vähemmälle huomiolle ovat jääneet hänen ansionsa ilmastonsuojelun edistämisessä. Lehtomäki myös osoitti kiitettävää sisua puolustaessaan haja-asutusalueiden jätevesihuoltoa omiensa hyökkäyksiltä.

Oppositiossakin riittää kiiteltävää. Erkki Tuomiojan (sd) teräviä puheenvuoroja kannattaa aina hiljentyä kuuntelemaan. Paavo Arhinmäki (vas) on räväkkä hallituksen haastaja, Bjarne Kallis (kd) taas eduskunnan etevin puhuja.


Miksi niin monet sitten pitäytyvät vanhassa käsikirjoituksessa? Todennäköisesti monesta syystä – tottumuksesta, ryhmäpaineesta, laiskuudesta, mielikuvituksettomuudesta.

Yksi syy on kuitenkin medialogiikka. Vastakkainasettelu ja nahistelu käyvät viestimille kaupaksi paremmin kuin yhteisymmärrys ja keskinäinen kunnioitus. Monet politiikan toimittajat tyytyvät tekemään nyrkkeilytoimittajan töitä.

Vaihtoehtojakin voi silti kuvitella. Toimittajat voivat auttaa poliitikkoja laittamaan käsikirjoituksen uusiksi. Kannan tarkistamiseen julkisen keskustelun perusteella pitäisi rohkaista.

Poliitikoilta taas tarvitaan avoimuutta ja rohkeutta keskustella myös – ja erityisesti – keskeneräisistä asioista. Kateederilta puhumisen sijaan 2000-luvulla tarvitaan vuoropuhelua sidosryhmien ja kansalaisten kanssa.

Oras Tynkkynen

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

4 Responses

  1. Hienoa Oras!
    Hyvän puhuminen ja kiittäminen on aina paikallaan ja raja-aitojen ylittäminen suvaitsevaisuutta. Opetelkaamme puhumaan ihmisistä hyvää “takanapäin”.

  2. “Miksi niin monet sitten pitäytyvät vanhassa käsikirjoituksessa? Todennäköisesti monesta syystä – tottumuksesta, ryhmäpaineesta, laiskuudesta, mielikuvituksettomuudesta.”

    Haluaisin lisätä listaan vielä yhden arvauksen: rohkeuden puutteesta. Demarien olisi esim. ollut järkevää ajaa historiallista ja käänteentekevää perustulouudistusta, mutta se oli sen verran uusi juttu suurimmalle osalle äänestäjiä, että heillä meni pupu pöksyyn viime vaalien alla. Jos demarit olisivat osanneet ennustaa putoavansa hallituksesta, he eivät kenties olisi vaiennut aloitetta kuoliaaksi ja näin löytäneet nopeammin yhteisen linjan vankalla asiaperusteisella oppositiopolitiikalla.

    Kyse ei ole mielikuvituksettomuudesta, koska uskon, että esim. Tuomioja vanhana radikaalina näki uudistuksen välttämättömyyden, mutta pysyi hiljaa. Sitä pitäisin vihreiden näkökulmasta (Soininvaara) jo valtionpetokseen rinnastettavana raukkamaisuutena. Tämän kaltainen maansa myyminen ja omien näkemyksiensä piilottelu vaalitaktikoinnin nimissä ei osoita sellaista valtiomiesmäisyyttä mitä esim. presidentiltä odottaisin.

Leave a Reply