Samaa mieltä ruotsista

Ruotsin kielen asema jakaa voimakkaasti mielipiteitä, kuten eduskunnan keskustelu ruotsin opetusta koskevasta kansalaisaloitteesta jälleen osoitti. Toivottavasti joistakin asioista voidaan kuitenkin olla laajasti samaa mieltä.

Ensinnäkin oma äidinkieli – itselleni suomi, monille suomalaisille ruotsi – on monelle tärkeä osa minuutta. Siksi kielten asema Suomessa on monille tunteikas ja herkkä aihe. On kielten opetuksesta mitä mieltä tahansa, on tärkeä kunnioittaa toisia.

Toiseksi nuoren on usein vaikea ennakoida, mitä kieliä saattaa tulevaisuudessa tarvita. En esimerkiksi itse koulua käydessäni arvannut, että mieheni tulee olemaan ruotsalainen. Kohtalaisestakin ruotsin taidosta on paljon iloa, kun matkustaa Ruotsissa ja tapaa puolison sukua.

Kolmanneksi mitä useampia kieliä osaa, sen parempi. Englannista, ruotsista, kiinasta, venäjästä voi kaikista olla hyötyä työelämässä. Siksi on syytä miettiä keinoja parantaa kielten opetuksen laatua ja lisätä kielitarjontaa, jotta mahdollisimman moni suomalainen osaisi mahdollisimman monta kieltä.

Neljänneksi kielen opetusta eri tasoilla kannattaa punnita ajoittain – myös kriittisesti. On esimerkiksi melko yleinen arvio, että yliopistojen niin sanottu virkamiesruotsi voi jarruttaa huonosti ruotsia osaavien opiskelijoiden valmistumista, mutta ei kuitenkaan anna opiskelijoille todellisia valmiuksia käyttää ruotsia työelämässä ja siten palvella äidinkieleltään ruotsinkielisiä.

Millä kouluasteilla ruotsia pitää opiskella? Milloin opiskelu tulee aloittaa ja minkä laajuisena? Millaisia opetusmenetelmiä kannattaa käyttää, voiko arvosanojen sijaan arviointi olla yksinkertaisesti hyväksytty-hylätty? Voiko opetuksen velvoittavuudessa olla alueellisia eroja? Jos vain jankataan malliin pakkoruotsille kyllä vai ei, nämä tärkeät kysymykset uhkaavat hautautua alle.

Viidenneksi järjestelmässämme on myös aihetta ylpeyteen. On ollut hätkähdyttävää lukea, että venäjän kielellä ei Ukrainassa ole ollut virallista asemaa. Ehkä Ukraina voisikin ottaa joiltakin osin Suomesta mallia monikielisenä maana. Se voisi auttaa lieventämään maan jännitteitä.

Oras Tynkkynen

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

One Response

  1. “Millä kouluasteilla ruotsia pitää opiskella?”

    Oleellinen kysymys on kaiketi “miksi” ja tässä oleellisista oleellisinta on oppilaan oma tarve ja mielenkiinto, jota ei voi ulkoapäin sanella.

    Keiden pakkoruotsille olisi perusteita? Siis kenet pitäisi velvoittaa opiskelemaan ruotsia vastoin heidän omaa toivettaan ja omia tarpeitaan ja kenties myös heidän kykyään omaksua kieliä?

    Onko kielten oppiminen jotain sellaista, mikä tulee sanella ulkoapäin juuri Suomessa, kun muualla kielivalinnat ovat joko vapaita tai lähinnä englanti nostettu pakolliseksi (muutamassa maassa jokin muu paikallinen maailmankieli)? Olisiko se reilua, että meillä arvottaisiin 30% lukemaan ruotsia, 20% lukemaan saksaa, 20% lukemaan ranskaa, 20% lukemaan venäjää ja 10% espanjaa – kun kerran ihminen itse ei voi tietää, mitä tarvitsee ja keskimäärin jokin tällainen kielivaranto voisi palvella Suomea parhaiten? Jossei ole reilua arpoa ihmisiä eri kieliopintoihin, miksi kaikille “arvottu” pakkoruotsi olisi reilua?

    Meillä ollaan eletty liian kauan pakon alaisuudessa. Ihmiset ovat ryhtyneet pitämään pakottamista kieltenopiskelussa luonnollisena. Pakko ei ole luonnollista, jollei kyse ole englannin kaltaisesta maailmankielestä – eikä meillä tarvita siihenkään pakkoa.

    Olisi korkea aika myös kielilahjakkaiden poliitikkojen herätä siihen, että kielet ovat toisilla todella vaikeita ja voivat kaataa esimerkiksi matemaattisesti suuntautuneen nuoren opinnot.

    Meille tarvitaan samanlainen kielimalli kuin on esim. Ruotsissa: kaikilla kaksi pakollista kieltä, englanti ja vapaasti valittava kieli, jonka erityisoppilaat ja maahanmuuttajat voivat tarvittaessa korvata joko koulukielen tai kotikielen lisäopinnoilla.

    Pakollinen virkaruotsi/suomi voitaisiin poistaa heti. Vastaavaa pakollista virkakieltä kaikille akateemisille ei ole missään maailmassa – tämä unohtuu monelta. Pakon poistaminen on myös korkeakoulujen kielikeskusten verkoston toive, sillä ruotsinopinnot tukehduttavat muut kieliopinnot eikä osa saa millään ruotsiaan suoritettua – ehkä montakin vuotta kouluruotsin jälkeen ja vaikkapa ammattikoululinjaa korkeakouluopintoihin tulleena. Miksi näiden ihmisten valmistumista pitäisi hidastaa tai estää?

    Tietysti ensin voidaan poistaa virkaruotsi ja tehdä ruotsista pyynnöstä vain suoritusmerkinnällä arvosteltava kieli eri asteilla. Siitä on hyvä lähteä. Mutta tavoitteena on tietysti se, että ruotsi olisi vapaaehtoinen kaikilla koulutuksen tasoilla, vaikka se voisikin säilyä kaikkien lukioiden ja korkeakoulujen tarjottimilla.

Leave a Reply