Vihreä blogi: Annetaan demokratialle mahdollisuus

Puoluerajat ylittävä työryhmä jätti tänään lakialoitteen tasa-arvoisesta avioliittolaista. Lakia tukee allekirjoituksillaan 76 kansanedustajaa 7 eri eduskuntaryhmästä. Mukana ovat kaikki vihreät kansanedustajat.

Seuraavaksi aloite etenee täysistunnon lähetekeskustelusta valiokunnan käsittelyyn. Valiokunta toivottavasti paneutuu aloitteeseen perusteellisesti ja välittää sen takaisin täysistuntoon eduskunnan lopullista kannanottoa varten.

Tasa-arvoisessa avioliittolaissa on pohjimmiltaan kyse hyvin yksinkertaisesta asiasta: samojen oikeuksien ja velvollisuuksien turvaamisesta kaikille pariskunnille. Emme erottele parisuhteita lainsäädännössä puolison ihonvärin tai äidinkielen mukaan. Onkin vaikea nähdä, miksi ero pitäisi tehdä puolison sukupuolen perusteella.

Tukea aloitteen ajatuksille on tullut aivan viimeksi kuluneina viikkoina. Helmikuun ensimmäisenä päivänä Washingtonin osavaltion senaatti hyväksyi tasa-arvoisen avioliittolain selvin luvuin. Jos ja kun myös edustajainhuone pian hyväksyy lain, tulee Washingtonista Yhdysvaltain seitsemäs osavaltio, jossa naimisiin voivat mennä myös samaa sukupuolta olevat parit.

Olen tästä edistysaskeleesta valtavan iloinen myös henkilökohtaisesti. Tasa-arvoinen avioliittolaki Washingtonissa mahdollistaa sen, että hyvät ystäväni Marko ja Michael voivat mennä naimisiin kesällä 2013. Haluan olla todistamassa kahden toisiaan rakastavan ja toisilleen omistautuneen ihmisen häitä.

Suomessa yhdenvertaisuus sai puolestaan vauhtia presidentinvaaleista. Ensimmäisellä kierroksella 71 prosenttia äänistä meni ehdokkaille, jotka kannattivat aloitteen mukaisesti yhtäläisiä oikeuksia kaikille pareille. Molemmat toisen kierroksen ehdokkaat olivat samalla kannalla.

Tasa-arvoinen avioliittolaki on tunnetusti herättänyt kiivasta keskustelua. Juuri kansalaisten kiinnostus on hyvä syy taata se, että eduskunta käsittelee aloitteen perusteellisesti ja pääsee lopulta myös äänestämään siitä.

En itse osaa sanoa, löytyykö eduskunnasta lopulta enemmistö tasa-arvoisen avioliittolain tueksi. Mutta oli sitten lain puolesta tai sitä vastaan, demokratialle kannattaa antaa mahdollisuus.

Suomalaisilla on oikeus siihen, että heidän valitsemansa edustajat pääsevät äänestämään täysistunnossa avioliittolaista.

Oras Tynkkynen

2 Responses

  1. Mitä tarkoittaa käytännössä se, että jotkut kansanedustajat vaalikoneessa kannattivat sitä, mutteivat allekirjoittaneet aloitetta?

  2. Syitä voi olla monia. Osa kansanedustajista on sellaisessa asemassa, etteivät he oikein voi allekirjoittaa mitään lakialoitteita, olivat asiasta mitä mieltä tahansa. Tällaisia ovat ainakin eduskunnan puhemies, oikeusministeri ja pääministeri.

    Osa taas voi olla sinänsä valmis äänestämään lain puolesta, mutta ei halua profiloitua allekirjoittamalla lakialoitetta. Aloitteen allekirjoittaminen tuetaan kuitenkin helposti aika vahvaksi kannanotoksi sen puolesta – äänestäessä taas edustajan on pakko valita jokin kanta.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *