Viikko 11: Johtajuus on joukkojen keräämistä

Joensuu näytti kauniin talviselta, kun aloitin viikon maakuntaliitossa. Minulle esiteltiin Pohjois-Karjalan lupaavia hankkeita uusiutuvan energian lisäämiseksi. Metsäisessä maakunnassa jo lähtötilannekin on erinomainen: kaikesta energiasta kaksi kolmasosaa tuotetaan uusiutuvilla.

Joensuun tulevaisuusfoorumissa tarkasteltiin tulevaisuusselonteon tavoitetta vähäpäästöisestä yhteiskunnasta erityisesti metsien ja bioenergian näkökulmasta. Seminaari veti Metlan upean puisen rakennuksen aulan täyteen.

Tilaisuuden uutisarvoisin puheenvuoro tuli ministeri Pekkariselta, joka esitteli ensimmäistä kertaa julkisuudessa metsäenergian uusia edistämiskeinoja. Malli koostuisi kolmesta elementistä.

Ensinnä KEMERA-tuki muutettaisiin kannustamaan paremmin korjaamaan energiapuuta. Toiseksi puuenergian verotuki sidottaisiin päästöoikeuden hintaan, jotta puu pärjäisi kisassa turpeen kanssa myös päästöoikeuden ollessa halpa. Kolmanneksi syöttötariffi ulotettaisiin koskemaan pienvoimaloiden puusähköä.

Seminaarin ohjelma oli muuten tutkijapainotteinen. Itä-Suomen yliopiston professori Seppo Kellomäki kertoi, että metsähakkeen elinkaaripäästöt ovat 186 kiloa hiilidioksidia megawattitunnilta, kun kivihiilellä ne ovat noin 350 kiloa.

Luku on terveellinen muistutus siitä, että mikään energiamuoto ei ole haitaton. Siksi energiatehokkuus ja energiansäästö ovat kestävimpiä tapoja vähentää energiasektorin ympäristöhaittoja. Terveellinen oli myös foorumin lounas, joka koostui alueen omista kasviksista.

Illalla puhuin paikallisten Vihreiden nuorten ja opiskelijoiden eli JoViNOn Punkkua ja politiikkaa -tilaisuudessa. Perustelin sitä, miksi ydinvoima ei ole ilmastonsuojelussa niin mainio ratkaisu kuin ydinvoimateollisuus uskottelee – ja miksi meillä on parempiakin vaihtoehtoja tarjolla.

Selvisin Helsinkiin ennen puolta yötä. Aamulla istuin työ- ja elinkeinoministeriössä ilmasto- ja energiapoliittisen ministerityöryhmän kokouksessa. Sieltä kiiruhdin viereiseen taloon eli presidentin linnaan lounaalle.

Lounaan juhlavieras oli Malediivien presidentti Mohamed Nasheed. Pienikokoinen mutta karismaattinen mies tunnetaan kansainvälisen yhteisön omanatuntona, joka vaatii ripeitä toimia päästöjen vähentämiseksi suurvaltoja kumartelematta.

Kuten yleensä, paras tapa taivuttaa muita on näyttää esimerkkiä. Köyhä saarivaltio pyrkii olemaan maailman ensimmäinen käytännössä päästöneutraali maa vuoteen 2020 mennessä.

Istuin samassa pöydässä mm. Suomen pääneuvottelijan Sirkka Haunian, SYKEn tutkijan Timothy Carterin ja Malediivien asunto-, liikenne- ja ympäristöministeri Mohamed Aslamin kanssa. Oikeistoryhmittymään kuuluva Nasheed nauroi kippurassa, kun demarien Kimmo Kiljunen irvaili kahveilla Suomen ”bourgeouis governmentistä”.

Istunnossa käsiteltiin hallituksen esitystä, joka laajentaisi isyysrahan koskemaan myös naispareja. Jälleen otetaan siis pieni askel kohti tasa-arvoa, vaikka toteutustapa ei ehkä olekaan aivan onnistunein. Kirjoitin aiheesta blogin ja pidin lyhyen puheenvuoron.

Illalla istuin puolueen elinkeinopoliittisen työryhmän kokouksessa. Keskustelua provosoimassa oli aina mukavan räväkästi puhuva Technopoliksen toimitusjohtaja Keith Silverang.

Keskiviikoksi minut oli värvätty päivän varoitusajalla puhumaan Ulkopoliittisen instituutin Leadership in Climate Change -seminaarissa. Alustin Nasheedin ja professori Janne Hukkisen jälkeen siitä, miten pienikin maa – Suomi, Malediivit – voi osoittaa ilmastojohtajuutta.

Nasheed puhui tapansa mukaan innostavasti. Presidentti muistutti, että johtajuus on joukkojen keräämistä, ei niiden seuraamista – myös ilmastotyössä. Suomi tarvitsee hänen kaltaisiaan näkemyksellisiä johtajia.

Seminaarin jälkeen oli vuorossa toinen peräkkäinen lounas Nasheedin seurassa, tällä kertaa melkein häntä vastapäätä. Eniten juttelin jälleen vieressäni istuneen asunto-, liikenne- ja ympäristöministeri Aslamin kanssa. Hän oli kiinnostunut eduskunnan ympäristövaliokunnan tehtävistä.

Ennen istuntoa kävin vielä hierottavana.

Torstaina aloitin tulevaisuusselonteolla ensin tiimin palaverissa ja sitten talousvaliokunnan kuulemisessa. Eduskuntaryhmän jälkeen kyselytunnilla puhutti jälleen Yleisradion rahoitus.

Kaikilta perittävään mediamaksuun yksimielisessä parlamentaarisessa toimikunnassa sitoutuneet puolueet näyttävät nyt lipeävän yksi kerrallaan. Erityisen sekavan suorituksen on antanut viestintäministeri Lindén, jolla on saattanut olla useita eri kantoja saman päivän aikana.

Katson, että mallin on täytettävä kaksi kriteeriä. Ensinnäkin sen pitää turvata YLElle riittävä ja ennustettava rahoitus. Toiseksi sen pitää olla oikeudenmukainen.

Tavoitteet voisivat toteutua sellaisella mediamaksulla, joka on kotitalouskohtaisen sijaan henkilökohtainen. Näin yksin elävät eivät joutuisi maksamaan kohtuuttomasti.

Samalla kustannus pitäisi kompensoida pienituloisimmille. Jos maksun taakse ei ole enää saatavissa riittävää enemmistöä, myös rahoitusta verovaroista voidaan harkita.

Illalla puhuin vielä ilmastosivujen ilmasto.org ohjausryhmässä ilmastoviestinnän näkemyksistä. Ideoimme myös sivuston kehittämistä.

Perjantaina aloitin aamulla epäonnisen matkani Euroopan Vihreiden kokoukseen. Lento Helsingistä Riikaan oli sopivasti myöhässä, etten ehtinyt jatkolennolle Barcelonaan.

Korvaava yhteys heitti minut Kööpenhaminan kautta. Korvaukseksi sain 1,5 latin kupongin, jolla sain melkein ostettua kentältä siivun kasvispitsaa.

Perille Barcelonaan saavuin niin myöhässä, että ehdin juuri ja juuri pitämään provosoivan puheenvuoroni ilmastopolitiikasta Kööpenhaminan jälkeen. Ravistelin myyttejä, joiden mukaan kehitysmaat ovat hyviä ja teollisuusmaat pahoja.

Seurasin kokousta myös lauantaina ja sunnuntaina. Käytin tilaisuutta hyväksi ja jututin vihreitä mm. Hollannista, Saksasta, Ruotsista, Sloveniasta ja Makedoniasta.

Ehdin myös testata kaksi kasvisravintolaa (vähän hippejä mutta kohtuuhintaisia, toisessa hyvä salaattipöytä ja toisessa maukasta seitania) ja kierrellä kaupungilla. Tapaksiakin tuli testattua.

Sunnuntain paluumatka ei sekään mennyt putkeen: myöhästymisten takia olimme lopulta perillä kahdelta yöllä. Suomalaisten mainetta kokouksessa ylläpitäneiden vihreiden edustajien menoa tämä ei tuntunut olennaisesti haittaavan.

Lueskelin The Economistia ja Svenska Dagbladetia.

Facebook-kommentit

comments

Powered by Facebook Comments

Share on twitter
Share on facebook
Share on linkedin

3 Responses

  1. Kerrohan, että mikä tämä Tampereen ydinkeskustaan mahdollisesti rakennettava uusi monitoimijäähalli nyt oikein on? Kuulostaa taas siltä että aseveliakseli on päässyt kaavoittamaan.

  2. Hallihankkeessa huolettaa lähinnä se, että arvopaikalle voidaan kiireellä puskea keskinkertaista tusinarakentamista. Hankkeessa on kuitenkin paljon hyvä: sijainti on yhdyskuntarakenteen kannalta erinomainen, aivan rautatieaseman kupeeseen saataisiin palveluita ja toimistotilaa ja työpaikkojakin syntyisi. Vihreät on esittänyt arkkitehtuurikilpailua, jolla hallille ja sen ympäristölle taattaisiin mahdollisimman korkeatasoinen ilme.

  3. Joskus olen Hakametsän hallilla ihmetellyt kun jääkiekkopelin jälkeen 8 000 ihmistä lähtee autoilla pois. Hakametsähän on kaupunkimotarin kyljessä, mutta herran tähden sitä kun sama määrä autoilijoita tunkee keskustan kannakselle. Millä tavalla jäähalli lisää työpaikkoja? Jäähovikin kuoli kannattamattomana pois jäähallin kupeesta.

Leave a Reply