Maanantain tein kotona töitä ja gradua. Alkuillasta kävin valtuustoryhmän kokouksessa.

Tiistaina kävin valiokunnan budjettikuulemisen jälkeen hierottavana ja piipahdin Polttava kysymys -kampanjan tilaisuudessa muiden ilmastolakialoitteen allekirjoittajien kanssa.

Päivän aikana sain myös vanhan ja surkeasti toimivan kommunikaattorin tilalle uuden ja surkeasti toimivan. Olin vaikuttunut siitä, miten insinöörit olivat taas keksineet uusia tapoja hankaloittaa elämää. Hankittuani iPhonen yksityiskäyttöön ajatus Nokian käyttämisestä tuntuu etäiseltä.

Istunnossa puhuin kotitalousvähennyksen laajennuksesta. Sen pitäisi kannustaa koteja tekemään energiaremontteja ja vaihtamaan uusiutuvan energiaan. Pohdiskelin, että vähennystä voisi tukea muilla ohjauskeinoilla kuten energiaveroilla.

Käväistyäni eduskunnan väestö- ja kehitysryhmän tapaamisessa annoin haastattelun Finlands Natur -lehteen ilmasto-oikeudenmukaisuudesta ja päästökaupasta. Haastattelun jälkeen poseerasin vielä pihalla Lemminkäisen lehteä varten.

Keskiviikko alkoi piristävästi kahdeksalta ilmasto- ja energiapoliittisen ministerityöryhmän kokouksella. Sen päälle lounastin puoluesihteerimme Panu Laturin kanssa ja juttelin Hankenissa väitöskirjaansa valmistelevan Mari Ratisen kanssa Suomen energiapolitiikan kummallisuuksista. Niissä riittääkin päiviteltävää.

Istunnon jälkeen kaupunginvaltuustossa kehuin päätöstä liittyä Euroopan kaupunginjohtajien ilmastohankkeeseen. Mukana olevat kaupungit sitoutuvat leikkaamaan päästöjään enemmän kuin EU:n lupaama 20 % vuoteen 2020. Suomesta Tamperetta ennen mukaan oli ilmoittautunut vain Helsinki. Muistutin tosin, että EU on ilmoittanut olevansa valmis 30 %:n päästövähennyksiin, jos muu maailma saadaan mukaan ilmastotalkoisiin.

Demarit yrittivät tapansa mukaan kampittaa Vihreitä tehtailemallaan ponsiesityksellä. Demarien ajatus kuulosti kivalta: mainitaan päätöksen yhteydessä, että raideliikenne on tärkeä tapa vähentää päästöjä – niin kuin onkin. Vastasin, että niin on tosin moni muukin, eikä päästövähennyskeinoja kannata linjata yksittäisillä ponsilla, kun päätetään hankkeeseen liittymisestä.

Ohuehkosta asialistasta huolimatta valtuuston kokous venyi myöhään iltaan. Pakkasin kamppeet ennätysvauhtia ja ehdin vielä yöksi Helsinkiin, sillä syntymäpäiväni aamuna piti olla jo yhdeksältä puhumassa lentokentällä Vantaalla.

Prameassa Hilton-hotellissa avasin seminaarin matkailun ilmastovaikutuksista. Muistutin, että vaikka lentoliikenteen suorat hiilidioksidipäästöt muodostavat vain pari prosenttia ihmisen ilmastokuormasta, on kokonaisvaikutus moninkertainen. Tämä johtuu lentokoneiden tupruttelemista typen oksideista ja tiivistymisvanoista sekä pilvien syntyä vauhdittavasta mekanismista.

Esittelin myös viisi ajatusta ilmaston rajoja kunnioittavasta matkailusta. Halpalentojen aika on pian ohi, sen sijaan koittaa nopeiden junien renessanssi. Lentämiseen tarvitaan teknologiaharppaus, ja matkailussa saattaa olla edessä relokalisaatio. Lisäksi pohdin sitä, millaisia mahdollisuuksia olisi tulevaisuudessa tyydyttää ihmisten tarpeita vähemmällä matkustamisella – Jamiroquain hengessä travelling without moving.

Jatkoin ympäristövaliokunnan ja tulevaisuusselontekopalaverin kautta eduskuntaryhmän kokoukseen. Istunnossa käytiin myönteissävyinen keskustelu puoluerajat ylittävästä ilmastolakialoitteesta.

Puheenvuorossani perustelin, miksi ilmastolaki olisi järkevä ratkaisu juuri nyt. Tarvitsemme kaikki keskeiset maat ilmastotalkoisiin. Tämä edellyttää, että rikkaat teollisuusmaat ovat valmiita näyttämään tietä. Ilmastolaki osoittaisi, että Suomi on valmis vähentämään omia päästöjään merkittävästi.

VNK:n tilaama selvitys osoittaa, ettei Ison-Britannian mallin mukainen ilmastolaki sovellu Suomeen sellaisenaan. Lain keskeiset sisällöt eli pitkän aikavälin päästötavoitteet ja kausittaiset hiilibudjetit voidaan kuitenkin soveltaa meidänkin oloihimme.

Perjantaiaamun aluksi esittelin puoluetoimistolla luonnosta Vihreiden linjapaperiksi paikallisesta ilmastopolitiikasta. Maankäyttö- ja rakennuslakia puineen ympäristövaliokunnan kokouksen jälkeen annoin haastattelun FST:n Spotlight-ohjelmaan ruoan ilmastovaikutuksista.

Harva vielä tietää, että globaalisti karjatalous tuottaa enemmän ilmastopäästöjä kuin paljon parjattu liikenne – yli viidenneksen. Jos haluaa syödä eläimiä, kannattaa naudanliha korvata esimerkiksi siipikarjalla. Kasvispainotteinen tai kokonaan kasvisruokavalio on kuitenkin fiksuin valinta paitsi terveyden, myös ilmaston kannalta.

Istunnon jälkeen annoin haastattelun kansantaloustieteen lopputyötä tekevälle koululaiselle autoverouudistuksesta. Ehdin vielä käydä juttelemassa nuori vihreä vaikuttaja -kurssin opiskelijoille ennen, kuin hyppäsin junaan kohti Kotkaa. Kouvolan asemalla törmäsin vanhaan kollegaani ja ystävääni Rosa Meriläiseen.

Kotkassa puoluevaltuuskunnan kokous pui jykevässä kaupungintalossa asuntopoliittista linjapaperia ja koulutuspoliittista ohjelmaa. Poliittista keskustelua sävyttivät tietysti Kauhajoen tapahtumat. Vihreä väki vaati aselain reilua tiukentamista ja kritisoi sisäministeri Holmlundia toimettomuudesta.

Kokouksen liepeillä oli mukavaa ohjelmaa. Aamulla olimme kaupunkilaisten tavattavina aurinkoisella torilla. Vihreitä poliitikkoja suositumpia olivat tosin paikalle tuodut kotieläintilan asukkaat kuten lampaat, vuohi, kanit ja poni.

Lounastin oikeusministeri Tuijan ja muiden vihreiden kanssa kiinalaisessa. Kiersin myös Salon Aijan kanssa paikallisia kirpputoreja. Matkaan tarttui omituinen kello, musta kravatti ja hengellistä musiikkia.

Illalla tutustuimme vaikuttavaan merikeskus Vellamoon ja kuulimme kaupunginjohtajan näkemyksiä Kotkan tulevaisuudesta. Ainakin puheiden tasolla monet kaupungin visioista vaikuttivat varsin vihertäviltä.

Vellamosta kirjaimellisesti juoksin iPhonen GPS kädessä linja-autoasemalle, jotta ehdin illan viimeiseen joukkoliikennekyytiin Helsinkiin. Perillä kävin ystävän kanssa yönäytöksessä katsomassa Wall-E:n.

Se oli epäilemättä yksi parhaista koskaan näkemistäni animaatioista – ja olen nähnyt niitä aika paljon. Jopa vahvaa kulutuskriittistä sanomaa enemmän minua viehätti riipaiseva rakkaustarina. Mutta minä nyt olenkin tällainen nyyhky.

Kun nyt tälle ilmansuunnalle pääsin: olin liikuttunut siitä, kuinka moni muisti minua syntymäpäivänä. Angloamerikkalaisessa eetoksessa pesii myytti self-made manistä, ihmisestä, joka tekee oman kohtalonsa.

En usko siihen hetkeäkään.

Olen tässä tolpillani, järjissäni ja hengissä osittain luonnollisesti omien valintojeni takia. Ennen kaikkea olen tässä kuitenkin siksi, että minua rakastettiin kotona, yhteiskunta ei jättänyt työväenluokkaisen yksinhuoltajaäidin vesaa heitteille ja koska niin moni ihminen on vuosien varrella tukenut, kantanut ja pitänyt kädestä.

Minä en tehnyt itseäni. Me teemme toisemme.

Tämä on Kauhajoen tragedian takia entistä ajankohtaisempi viesti. Ketään ei saa jättää heitteille ja kaikkia pitää tukea. Yhteiskunta voi tehdä paljon ja sen pitää tehdä paljon nykyistä enemmän, mutta niin pitää myös meidän jokaisen.