Vapunaatoksi oli onnistuttu sovittamaan vielä kaksi kiinnostavaa palaveria, joilla Pariisin-matkasta sai tiristettyä enemmän irti. Aamupäivällä kävin tapaamassa Kansainvälisen energiajärjestön IEA:n pääekonomistia Fatih Birolia. IEA:n päämaja sijaitsee kadehdittavalla paikalla: lähes Seinen rannalla parin kivenheiton päässä Eiffelin tornista. Odotellessani Birolin vapautumista sihteeri tarjosi minulle Financial Timesin ja teetä toimiston omassa baarissa. Pakollinen Eiffel-kuva IEA:n nurkan takaa Birol vaikutti helposti lähestyttävältä herrasmieheltä. Energia-alan raamatusta, vuotuisesta World Energy Outlookista (WEO) vastaavana hän jos joku

Menomatka 24.–26.4. Ma: energiatehokkuuden tyhjä konsensus Ti: energiatehokkuuden kolme C:tä Ke: Worldwide Implementation Now (WIN) To: Kioton pöytäkirja tarvitsee jatkoa Pe: vélib’ – maailman toimivin lainapyöräjärjestelmä Paluumatka 2.–3.5.

Kalifornian työosuus alkoi maanantaina maineikkaassa Stanfordin yliopistossa, jonka ilmasto- ja energiaohjelmaa GCEPiä meille esitteli sen toiminnanjohtaja Sally Benson. Öljynporausosastosta alkunsa saanut ohjelma tutkii laajaa kirjoa energiatekniikoita aurinkosähköstä hiilen talteenottoon ja varastointiin sekä sähkön varastoinnista selluloosapohjaisiin biopolttoaineisiin. Yhteistä tutkimukselle on radikaalien harppausten metsästäminen pienten parannusten sijaan. GCEP myös pyrkii rakentamaan siltaa teoreettisen perustutkimuksen ja melko suoraan kaupallisiin sovelluksiin tähtäävän soveltavan tutkimuksen välille. Niin kuin Yhdysvalloissa usein, tutkimusta tehdään läheisessä yhteistyössä elinkeinoelämän

Jos Yhdysvalloissa bussilla matkustamista pidetään alaluokan touhuna, junalla matkustamista ei oikeastaan noteerata lainkaan. Enkä sinänsä kauheasti ihmettele. Rataverkko on harva ja junayhteydet vähissä. Junalla matkustaminen on joitakin osuuksia (esim. Washington–New York) lukuun ottamatta sekä hitaampaa että kalliimpaa kuin lentäminen. Olen ennenkin ollut vaikuttunut siitä, miten junalla matkustamisesta on onnistuttu tekemään Yhdysvalloissa myös hankalaa. Junaan ei suinkaan vain marssita sisään niin kuin Euroopassa. Näin homma toimi esimerkiksi Chicagossa: Ensin jonotin vartin

Washingtonissa on kolme merkille pantavaa piirrettä. Ensimmäinen on ilmeinen. Kaupunki on koti Yhdysvaltain liittovaltion hallinnolle – presidentille, kongressille, ministeriöille. Liittovaltio taas on vetänyt perässään kansallisten järjestöjen päämajat ja lobbarit. Toinen on monumentit. Sunnuntaina kämppiksen vanha koulukaveri Sam kärräsi meitä ympäri kaupunkia näyttämässä massiivisia hallintorakennuksia ja muistomerkkejä. Näimme Washingtonin monumentin, Lincolnin muistomerkin, toisen maailmansodan suihkulähteet, Korean sodan patsaat ja Vietnamin sodan (yhdysvaltalaisten) uhrien nimipaadet. Jos Yhdysvallat aikoo jatkaa sotimista tähänastiseen tahtiin,

Amsterdam 26.-29.12. Matka alkoi nihkeästi: en saanut unta, joten pakkailin kolmen viikon reissulla tarvittavia tavaroita aamuyöllä. Lennoilla luin loppuun tieteisromaanin Globalia (huono) ja aloittelin Barack Obaman kirjaa The Audacity of Hope (erinomainen). Amsterdamissa vapaapäivät menivät niin kuin vapaapäivien kuuluu: nukuimme myöhään, söimme hyvin ja kävimme ulkona. Mukaan tarttui nippu levyjä (Thomas Brinkmann, Girl Talk, Imogen Heap, Moloko, Damien Rice, Sigur Rós) ja muutamia vaatteita alennusmyynnistä. Pyöräilimme pari tuntia koleassa talvisäässä

Vuodenvaihteessa lähdin kolmen viikon yhdistetylle työ- ja lomamatkalle Hollantiin ja Yhdysvaltoihin. Välipäivät ja uudenvuoden olin vapaalla Amsterdamissa ja New Yorkissa. Tulevaisuusselonteon opintomatkaan liittyviä tapaamisia ja tutustumiskäyntejä minulla oli sovittuna pääosin Washingtonissa ja Kaliforniassa. Tässä matkapäiväkirjassa käyn läpi reissun antia. Kuvat lisätty 19.2.09 Amsterdam, New York ja Hagerstown 26.12.-3.1. Washington 4.–8.1. Junalla Washingtonista Los Angelesiin 9.–11.1. Kalifornia 12.–16.1.

Viikon 50 osallistun YK:n ilmastokokoukseen Puolan Poznanissa. Lukemisen helpottamiseksi ajattelin tällä kertaa raportoida reissusta päivittäin. Sunnuntai: kotoisa olo Poznanissa Maanantai: Yhdysvallat tulee mukaan Tiistai: Intiakin voi valita vähäpäästöisen polun Keskiviikko: energiaa ilmasta ja vedestä Torstai: Green New Deal Perjantai: loppusuoralla Lauantai: kehitysmaat saavat tahtonsa läpi

Vuorokausi vaihtui, mutta istunto jatkui. Ensimmäinen jupakka tuli siitä, kun Intian mielestä puheenjohtajan yhteenveto ei vastannut ministerien pyöreässä pöydässä käytyä keskustelua. Muut kehitysmaat liittyivät kuoroon. Aamuyön pitkinä tunteina puhuttivat myös oikeudenmukaisuus tulevan sopimuksen velvoitteenjaossa, hiilen talteenotto ja varastointi puhtaan kehityksen mekanismissa sekä adaptaatioveron laajentaminen kaikkiin joustomekanismeihin. Lähdin nukkumaan kahdelta. Kokous oli lopulta päättynyt neljän maissa. Yön isoin saldo oli kehitysmaiden toiveiden mukainen päätös sopeutumisrahaston toiminnallistamisesta. Mitä Poznanin kokouksesta nyt sitten

Istuin aamiaisella ministeri Lehtomäen briiffissä, jossa neuvottelijat kertasivat kokoustilannetta. Suunnilleen samat asiat isommalla kokoonpanolla käytiin koko valtuuskunnan aamupalaverissa. Aamun tein töitä tietokoneen ääressä. Muuten päivä kului sosiaalisissa merkeissä tapaamalla liudan vanhoja ilmastotuttuja vuosien varrelta. Ben Matthewsiin tutustuin junamatkalla Kiotoon. Viime vuodet hän on työskennellyt tutkijana Belgiassa ja auttaa nykyään EU:ta päästövähennyspolkujen mallintamisessa. Irlantilaisen Patrick Finniganin kanssa juttelin neuvottelutilanteesta ja maidemme politiikoista. Lisäksi vaihdoin kuulumisia vihreiden europarlamentaarikkojen Rebecca Harmsin ja oman