10 toisenlaista vaalilupausta

Vaaleissa painaa erityisesti se, mitä asioita ehdokkaat ajavat. Väliä on kuitenkin myös sillä, miten he aikovat politiikkaa tehdä.

Yksittäisen ehdokkaan on vaikea luvata saavansa läpi juuri tiettyjä poliittisia saavutuksia, koska demokratiassa päätökset riippuvat myös muista. Sen sijaan omasta toiminnastaan jokainen ehdokas vastaa itse.

Vaalilupaukseni koskevatkin sitä, miten pyrin eduskunnassa toimimaan, jos minut sinne valitaan. 

1. Teen yhteistyötä yli rajojen. Politiikassa juuri mitään ei saa aikaan yksin, ja päätöksiin tarvitaan enemmistön tukea. Pyrinkin laatimaan aloitteita ja kirjoituksia ensisijaisesti yhdessä toisten puolueiden edustajien kanssa.

2. Punnitsen hallitusta tasapuolisesti. Eduskunnan keskusteluissa väsynyttä on usein se, miten hallituksen edustajat puolustelevat ja opposition edustajat höykyttävät hallitusta. Todellisuudessa hallitus onnistuu välillä paremmin ja välillä huonommin – ja sen voi sanoa ääneen riippumatta omasta asemastaan.

3. Painotan harkintaa nopeuden sijaan. Somesta tuttuja ovat kuumat tempaisut (hot takes), joissa lonkalta lauotaan kommentteja perehtymättä. Siihen en välitä lähteä mukaan, vaan haluan keskittyä viileisiin tempaisuihin – hitaampaan mutta rauhallisempaan ja punnitumpaan keskusteluun.

4. Luen, kuuntelen ja pohdin. Eduskuntavuosina ehkä eniten harmitti se, ettei tuntunut olevan aikaa paneutua kunnolla. Tällä kertaa haluan ottaa enemmän aikaa miettiä ja syventyä.

5. Kuuntelen tiedettä. Kaiken päätöksenteon pitää perustua tutkimus- ja muuhun näyttöön. Asiantuntijoita pitää kuunnella riippumatta siitä, miellyttääkö viesti – on sitten kyse ilmasto-, terveys- tai vaikka talouspolitiikasta.

6. Päivitän näkemyksiäni. Olen vuosien varrella tarkistanut kantojani moniin isoihin kysymyksiin, kun maailma ympärillä on muuttunut ja olen saanut uutta tietoa. Pidän näkemysten päivittämistä päättäjälle vahvuutena, en heikkoutena.

7. Kunnioitan toisin ajattelevia. Kun puolustin eduskunnassa tasa-arvoista avioliittolakia, otin tehtäväkseni kuunnella jokaisen vastustavan puheenvuoron – ja vastata niihin. Haluan uskoa politiikkaan, jossa eri tavoin ajattelevat ihmiset voivat kohdata ja kunnioittaa toisiaan.

8. En ymmärrä tahallisesti väärin. Politiikassa liian usein eri mieltä olevien ajatuksia vääristellään tietoisesti. Tämä on paitsi epäreilua, myös tarpeetonta, koska todellisiakin erimielisyyksiä piisaa.

9. En puhu päälle. Minulla on sanottavaa monistakin asioista. Maltan silti odottaa vuoroani – ja antaa toisten puhua vuorollaan.

10. Yritän parhaani. Teen välillä virheitä ja joskus epäonnistun, koska olen ihminen. Yritän kuitenkin parhaani mukaan noudattaa tämän listan periaatteita.

Oras Tynkkynen

2 Responses

  1. Tolkun lupauksia, Oras! Arvostan. Tuli ennakkoon vihreä viiva vedettyä…

  2. Heipä hei! Äänestin Veijoa koska hän ilmoitti vastustavansa Puskiaisten oikaisua, ja hänellä oli jopa oma idea miten Tampereen keskustan eteläpuolisen liikennealueen sumppu korjataan (liittymä Ikean huudeilta Pirkkalaan päin).
    Mutta tämänaamuisen uutisen, että Ohisalo luopuu puheenjohtajuudesta, otin odotettuna vastaan. Sen sijaan kaksi ensiksi mainittua pj-ehdokasta (naisia) kuultuani olin että WHAT (näin pirkanmaalaisittain aivan tuntemattomia cityhesalaisia). Myöskään en usko heillä olevan kokemusta ja näkemystä äärimmäisen ajankohtaisista metsäkysymyksistä (metsätalous/suojelu, hiilinielut, lajikato..)
    Toivon todella että sinä Oras ryhdyt pj:ksi ja ehkä ministeriksikin! Olemme tavanneet viimeksi screenin välityksellä, kun vierailit Tampereen G-livelabin Pirkanmaan Lumo-tilaisuuden puhujana. Sinua on fiksuksi kehuttu.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *