Verkon avulla demokratiaa voidaan laajentaa ja syventää monin tavoin. Kuulin innostavia esimerkkejä ja käytännön kokemuksia National Democratic Instituten konferenssissa Stanfordin yliopistolla, jonne minut oli kutsuttu kertomaan Suomen joukkoistamishankkeista. Saksassa Abgeordnetenwatch-palvelu vahtii päätöksentekijöiden työtä ja välittää heille kansalaisten kysymyksiä. Tähän mennessä palvelun kautta on saatu päättäjiltä yli 100 000 vastausta, ja vastausprosentti nousee yli 80:n. Tunisiassa vastaavan Marsad-palvelun tehtävä on yksinkertaisempi: välittää äänestystulokset ja läsnäolotilastot äänestäjille, koska parlamentti ei itse julkaise niitä. Marsadin aktivistit

Pankkikriisistä toipuvan Islannin piti tehdä historiaa: uudistaa perustuslaki kansalaisvetoisesti joukkoistamalla (lisää blogin ensimmäisessä osassa). Uudistus tyssäsi kuitenkin parlamenttiin. Reykjavikissa tapaamani asiantuntijat olivat varsin yksimielisiä kariutumisen syistä. Ensinnäkin aika loppui kesken. Alun perin vaaleilla valitun perustuslakikokouksen (Constitutional Assembly) piti työskennellä ensin jonkin aikaa, välillä keskusteluttaa hahmotelmia ja sitten taas palata sorvin ääreen muokkaamaan luonnosta. Yhteensä aikaa oli varattu 11 kuukautta. Vaaleista kuitenkin valitettiin, joten uudelleen perustuslakineuvostoksi (Constitutional Council) nimetty elin pääsi aloittamaan kuukausia jäljessä. Työskentelyaikaa jäi

Islannin demokratialle pankkikriisi oli ehkä parasta, mitä saattoi tapahtua. Näin tuumin reykjavikilaisessa Loki-kahvilassa, kun jututin Islannin yliopiston politiikan laitoksen apulaisprofessori Silja Bára Ómarsdóttiria. Islannin nykyisen perustuslain juuret ulottuvat Tanskan vallan aikaan asti. Hieman kärjistäen laissa vain kuningas on korvattu presidentillä. Tarve sisällöltään ja tyyliltään vanhentuneen perustuslain päivittämiselle on ollut ilmeinen pitkään, mutta vuosikymmenien varrella uudistusyritykset ovat tukehtuneet savuihinsa. Nykytilanteella on aina ystävänsä: tahot, jotka hyötyvät siitä. Pankkikriisi horjutti ihmisten uskoa

Dohan ilmastokokous päättyi jo tutuksi tulleeseen tapaan yli vuorokauden aikataulusta jäljessä. Mitä kahden viikon neuvotteluista jäi lopulta käteen? Paljon prosessia, jonkin verran draamaa ja vähäsen sisältöä. Dohassa käytiin eräänlaiset metaneuvottelut, neuvottelut neuvotteluista. Muodollisesti suurin päätös oli sopia Kioton pöytäkirjan toisesta sitoumuskaudesta vuosille 2013-20. Maiden ilmoittamat päästötavoitteet hyväksyttiin sellaisenaan, mutta vuonna 2014 arvioidaan, olisiko tahtia syytä kiristää kesken matkan. Ensimmäiseltä Kioto-kaudelta ylijääneet päästöoikeudet (ns. kuuma ilma) on mahdollista siirtää täysimääräisesti toiselle

Kun ilmastokokouksen isäntämaaksi varmistui Qatar, moni hieraisi silmiään. Ökyrikas öljymaa ei ole tullut tunnetuksi ilmastonsuojelun airueena. Qatarilaiset tuottavat asukasta kohti eniten päästöjä maailmassa. Keskivertoqatarilaisen ilmastotaakka on kymmenisen kertaa niin suuri kuin maailmassa keskimäärin ja yli tuplasti niin tuhti kuin jopa Yhdysvalloissa. Dohassa on helppo nähdä miksi. Öljyrikkaudet on kanavoitu pröystäilevään kulutukseen. Jo öljyn ja kaasun tuotanto itsessään tupruttaa valtavasti päästöjä. Hanavesi valmistetaan poistamalla suola merivedestä runsaasti energiaa nielevällä konstilla. Rakennukset

Itsenäisyyspäivänä Suomi on hiljentynyt muistamaan maamme kamppailua oikeudesta päättää omasta tulevaisuudestaan. Viettäessäni itsenäisyyspäivää ilmastoneuvotteluissa Qatarissa olen miettinyt yleistä tapaamme hahmottaa pienen Suomen asema suuressa maailmassa. Kotimaisessa keskustelussa sadatellaan usein sitä, että Eurooppa ja Suomi joutuvat liki yksin torjumaan ilmastonmuutosta muiden porsastellessa estoitta. Erityisesti syyttävä sormi osoittaa Kiinaan. Eikä ihan syyttä. Kiinan energiankulutus kasvaa kohisten ja uusia hiilivoimaloita nousee huolestuttavaa tahtia. Kiina ei kuitenkaan ajelehdi kohti ilmastokriisiä toimettomana. Maa pyrkii hillitsemään

YK:n ympäristöohjelma UNEP on ottanut epäkiitolliseksi tehtäväkseen muistuttaa päättäjiä sanojen ja tekojen ristiriidasta. Vuosittainen arvio ilmastotavoitteiden ja päästövähennyslupausten välisestä kuilusta esiteltiin jälleen YK:n ilmastokokouksessa Dohassa. Raportti maalaa synkän kuvan. Lämpenemisen rajoittaminen alle kahden asteen riskirajan edellyttää käytännössä sitä, että maailman päästöt laskevat vuoteen 2020 mennessä nykyisestä 49:stä suunnilleen 44 gigatonniin eli miljardiin tonniin hiilidioksidissa mitattuna (CO2-ekv.). Maailman päästöt uhkaavat kuitenkin kasvaa 52 gigatonniin, vaikka kaikki menisi parhain päin ja maat

Suomi sai kiitosta, kun World Energy Council julkisti Dohan ilmastokokouksessa tuoreen raporttinsa. Energiajärjestelmän kestävyyttä vertailevassa Energy Sustainability Indexissä maamme pääsee sijalle viisi. Suomi-Ruotsi-maaottelun voittaa koko maailman ykkönen Ruotsi. Kymmenen kärjessä on peräti neljä Pohjoismaata ja kolme EU-maata. WEC arvioi energiaturvallisuutta, oikeudenmukaisuutta ja ympäristöllistä kestävyyttä, joista kullakin on neljänneksen painoarvo. Ilmastoa ronskisti kuormittava maa voi siis menestyä vertailussa, kunhan vain taloudellisilla ja sosiaalisilla perusteilla sijoittuu vastaavasti paremmin. Viimeinen neljännes lasketaan toimintaympäristön

Toinen ja ratkaiseva viikko YK:n vuotuisessa ilmastokokouksessa on alkanut. Mutta mistä tällä kertaa Qatarin Dohassa oikein väännetään? Ilmastoneuvottelut ovat vuosien varrella monimutkaistuneet. Tarkalleen ottaen Dohassa pidetäänkin rypäs kokouksia. Ytimen muodostavat ilmastosopimuksen 18. osapuolikonferenssi ja sitä tarkentavan Kioton pöytäkirjan 8. osapuolikokous. Samalla kokoontuvat kaksi sopimuksen apuelintä ja kaksi tulevaa politiikkaa viitoittavaa neuvottelulinjaa. Jos tässä ei ollut tarpeeksi, jatkona on edellisessä ilmastokokouksessa Durbanissa päätetty uusi neuvottelulinja. Ja kymmeniä virallisuuden ja julkisuuden tasoltaan